Tiskausta ja Talmud Beachia

On aika vastata elämäni toiseen kirjoitustoiveeseen – tällä kertaa top vitonen tämän hyvinkääläisen rentoutumistavoista. Kiitos Anna toiveesta ja sen myötä tästä aiheesta, ideoita ei koskaan ole liikaa!

Olen antanut itseni ymmärtää, että yleiskuva itsestäni on, hmmm, aktiivinen, menevä ja puuhasteleva. Tottahan se on – vietän jonkun normin mukaan ihan liian vähän aikaa kotona ja sanon lähes kaikille tekemisehdotuksille sen kummempia miettimättä kyllä. Olen joskus kertonutkin, että tuon ominaisuuden myötä ajaudun helposti mukaan maailman parhaisiin (ja hulluimpiin) juttuihin, mutta toki myös vaivaannuttaviin tilanteisiin, joista tekisi mieli vain äkkiä livistää pakoon. Ei se mitään, huumorilla selviää aika monista jutuista, hyvistä ja huonoista. Olen joskus elänyt ihan riittävästi sellaista elämää, ettei huvittanut poistua kotoa lainkaan, joten olen aktiivisuuteni kanssa ainoastaan onnellinen. En haikaile menneisiin.

Jollain tämä hektisyys on kuitenkin nollattava ja kyllä minäkin aina lopulta rauhoitun. Rauhoitun ja rentoudun. Tässä tulee:

1. Lukeminen ja kirjoittaminen

Monet kauhistelevat työmatkojani ja niin minäkin tein kymmenen vuotta sitten. Muutaman kuukauden yskähtelyn jälkeen (ihminenhän tottuu ja turtuu asioihin todella helposti) päätin, että junamatkat voi käyttää ahdistumisen sijaan vaikkapa lukemiseen. Mielestäni on uskomattoman ihanaa, että minulla on joka arkipäivä reilu tunti aikaa lukea. Rahaa pankkiin! Rehellisyyden nimissä on toki tunnustettava, että aika usein teen junamatkoilla myös hieman töitä ja aamuisin selaan sosiaalisen median. Lukemisen kanssa vakavasti kilpailee kuitenkin vain kirjoittaminen. Pieni musta kirja on täynnä blogitekstien aiheita ja alkuja. Kirjoittaminen jatkuu usein kotonakin ja viimeistään silloin rentoudun, kun saan tyhjentää pääni ylimääräisistä ajatuksista. Sormenpäissä on portti johonkin ihmeelliseen meditatiiviseen tilaan. Suosittelen!


Viimeisimpänä muistilappu Likaisesta Havannasta. ”Pitää olla imbesilli, että voi elää itsensä kanssa rauhassa.” Totisesti!

2. Elävää musiikkia

Aina kun on vain mahdollista, menen keikalle. Viimeksi lauantaina kurvailin hämärässä illassa Järvenpäästä Hyvinkäälle, kipaisin kotona ja lähdin melkein juoksujalkaa Craftersiin. Mikään ei rentouta kymmenen tunnin duunipäivän jälkeen samalla tavalla kuin hyvä keikka. Ihmeen kaupalla saimme ystäväni kanssa pöydän keskeltä baaria ja saattoi todella vain unohtua musiikkiin. Jos joku kuljettaa minut pois tästä todellisuudesta, niin se on musiikki. Lähes ikinä en ole liian väsynyt lähtemään vielä vähän ulos kuuntelemaan sulosointuja.

Kiitos Blue Eyed Sons, olitte erinomaisia!

3. Liikunta

Kun haluan kokovartalopuudutuksen ja hyvät yöunet, lähden liikkumaan. Usein homma menee niin, että kiroilen kuin merimies koko suorituksen ajan, mutta jälkikäteen olo on niin euforinen ja rentoutunut, ettei mitään tolkkua. En ole juossut liian pitkään aikaan, vaikka se on kuvottavalla ja oudolla tavalla ehkä ihanin tapa liikkua. Rakastan myös uimista ja kahvakuulailua – tai oikeastaan lähes kaikkea liikuntaa. Kiireet ovat viime aikoina haitanneet tätä rentoutumistapaa ja kaipaan ihan valtavasti sitä oksettavuuden jälkeen tulevaa hyvänolontunnetta. Täytyykin järjestellä kalenteria vähän uusiksi!

Todistettavasti lenkkareita on käytetty kuukauden sisällä. Kyllä se tästä taas lähtee! Ovatpa ne muuten jotenkin elämää nähneet – ei uskoisi.

4. Ystävät

Parhaiten rentoudun ystävieni seurassa. Kun voi vain olla ja nauraa ja tietää, että nämä tyypit todella välittävät. Jos jonkun seurassa on todella hyvä olla, meinaan nukahtaa. Viimeksi sunnuntaina teimme ystäväni kanssa lounasta ja katselimme Frendejä. Tai oikeastaan hän katseli – minä nukahdin sohvalle, koska toisen seura sai rentoutumaan vähän liikaa. Älkää siis loukkaantuko, jos nukahdan seuraanne, se kertoo vain siitä kuinka paljon teistä pidän.

Tällä kertaa ei nukuta vaan ihanassa kesämuistossa aurinko paistaa silmiin. Parasta!

5. Kotihommat

Olen siinä mielessä hassu, etten juuri koskaan ole kotona, mutta kun olen, niin laittelen mielelläni kotia kuntoon. Eilen kävin taas vapaapäivän kunniaksi tiskivuoren kimppuun ja kaiuttimesta soi Talmud Beach. Siinä hetkessä tajusin, etten ollut ollut niin rento varmaan viikkoihin. Uskokaa tai älkää, arjessa ja yksinkertaisissa asioissa on ihmeellistä taikaa. Kai se on sitä, ettei tarvitse ajatella mitään. Antaa vain tiskiharjan luistella lautasilla tai imurin liukua pitkin lattioita. Hyvä musiikki ja yksinkertaiset puuhat tyynnyttävät mieleni hetkessä.

Haluaisin kuunnella kaiken musiikin levysoittimesta, mutta on varmaan myönnettävä, ettei minulla yksinkertaisesti ole varaa ryhtyä keräämään vinyylilevyjen kokoelmaa. Sääli. Yllättävään lottovoittoon asti bluetooth-kaiutin saa kelvata.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi rentoudun hetkissä, kun puhelin ei ole saatavilla. Kun olen tavoittamattomissa – vaikkapa luonnossa tai muuten vain kuuluvuuksien ulkopuolella. Silloin mieli lepää ihan erityisellä taajuudella.

Näiden juttujen jälkeen ja ansioista jaksan taas levittää hymyn kasvoilleni ja syöksyä johonkin seuraavaan sekopäiseen puuhaan. Eihän rentoutuminen tuntuisi miltään, jos se ei olisi niin selkeää vastapainoa kaikelle muulle. Puss!

Yamas!

Viimeistään auringolla ja kansallistunteella kyllästetty sunnuntai pyyhkäisi viimeisetkin ärsytyksen rippeet harteiltani ja olen palannut omaksi iloiseksi itsekseni. Huh ja jee! Voisin kai vihdoin hieman röyhistää rintaa ja todeta, että erityistaitoni on positiivisuus. Hiiteen turhat murheet ja valoisalla hymyllä eteenpäin!

Asiaa toki auttoi sekin, että päivä oli varattu ystäville. Me matkailun ja herkkujen rakastajat kokoonnuimme hervottomissa sunnuntaifiiliksissä vasta-avattuun kreikkalaiseen ravintolaan, Yamasiin. Paikalla ei ole Facebook- tai nettisivuja, mutta onneksi Hyvinkää on juuri sen kokoinen kaupunki, että puskaradio on aloittelevien yrittäjien puolella. Ravintola sijaitsee entisen Hiilloksen ja Olive Treen tiloissa ja olimme kaikki yhtä mieltä yrittäjien rohkeudesta – tuntuu nimittäin, ettei Mark Burgerin (kuka muistaa!) jälkeen oikein mikään ruokapaikka ole kiinteistössä menestynyt. Pidämme peukkuja!

Kokosimme siis viime syksyn Kreikan reissuporukan yhteen ja päivällisen tarkoitus oli virkistää ihania makumuistoja. Mitään wow-efektiä ei syntynyt, mutta olimme ihan tyytyväisiä ja palaamme myöhemmin uudelleen. Jo tässä vaiheessa kiittelemme tsatsikia ja ystävällistä palvelua. Ruokaa sai odottaa aika pitkään ja tilausten kanssa riitti säätöä, mutta eipä meillä ollut kiire muualle kuin vaalikahveille. Kerrankin oli aikaa, aikaa ja vielä vähän aikaa.

Aah, nämä tyypit! Pelkkää rakkautta, naurua ja suuria sydämiä.

Mitä keväiseen sunnuntai-iltaan tulee, niin siihen kuuluu vielä yksi kuppi teetä ja uusi ihastukseni Mara Balls. Ajautuuko kukaan muu tästä kappaleesta johonkin erityiseen unelmien ulottuvuuteen? Täydellistä sanon minä!

Yhteenvetona siis kaksi menovinkkiä:
1) Testatkaa Yamas
2) Viettäkää aikaa ystävien kanssa

Suukkoja ystävät!

 

Kokovartaloärsytys

Long time, no see! Voitte oikeastaan vaihtaa tuohon ärsytyksen tilalle jonkun vähän vahvemmankin tunteen – minä yritin sanavalinnalla olla vain kohtelias.

Elämäni näyttää juuri nyt tältä:

Ja kuulostaa tältä:

Huomaatteko, huonojen fiilisten myötä olen antanut PJ Harveylle anteeksi. Jotain hyvää tässäkin mielentilassa. Pilvet ja niiden hopeareunukset, jatkuva elämäni symboli.

Olen tosiaan ollut tässä viime aikoina päästä varpaisiin todella turhautunut ja ärsyyntynyt. Niin pahasti, että viikon ainoana vapaana iltana siivosin kodin lattiasta kattoon tunnissa ja duunit ovat hoituneet lähes täydellisesti. Ärsytys on hyvä renki, mutta kammottava isäntä.

Miten voikin olla, etteivät asiat vain voi mennä hyvin? Noin niinkuin edes joskus? Toisaalta, kuten olen aiemminkin todennut, hyvät tunteet ovat vahvempia kun on ensin vähän raapamilla. Silti minulta voisi nyt kalauttaa tajun kankaalle ja herätellä sitten kun jollain on jotain hyviä uutisia.

Tadaa, vimmattu näppäimistön hakkaaminen auttoi. Nyt kasvoilla on jo pikkuinen hymy, joka ehkä viikonlopun myötä kasvaa nauruksi. Kuka tietää!

41 minuuttia Helsinkiin – joskus paikallisblogi, joskus terapia-alusta. Hehheh.

Baareissa nähdään!

Jihuu! Huomenna on yksi illoista, joka kannattaa ehdottomasti viettää Hyvinkäällä. Kaupungin valtaa perinteinen Kulttuuri Goes Baari -tapahtuma ja lähes jokainen Hyvinkään kuppila pursuaa livemusiikkia. On varmaan sanomattakin selvää, että aion olla mukana menossa.

Tapahtumassa ei nähdä Suomen ykkösartisteja ja hyvä niin. Jokaisesta ravintolasta voi löytää jotain uutta ja ihmeellistä, ja sehän livemusiikissa on parasta – hatarakin bändi tai artisti voi ilman odotuksia toimia uskomattoman hyvin.

Yhden erityisen menovinkin haluan teille kuitenkin antaa. Nähdään klo 23 Blokissa! Siellä esiintyy taitava ja minulle tärkeä muusikko: Jonne Nieminen.

17434481_767529850078716_7270270470541345667_oKuva: Henri Marttila

Joitain vuosia sitten järjestimme Ravintolapäivän tapahtuman ystäväni liiketilassa ja illan hämärtyessä tarjolla oli myös akustinen liveveto. Jonne soitti omia kappaleitaan ja joitain Neil Youngin covereita. Kun tuli Old Manin aika, taisi yksi jos toinenkin olla kyynelissä. Tiedättehän, esitys on täydellinen, jos se saa aikaan kylmiä väreitä.

Olen päässyt mukaan Jonnen ja muiden tärkeiden ”soitellaan huvikseen” -iltoihin, joissa on kuunneltu jopa minun toiveitani (nöyrä kiitos siitä). Arvatkaa miltä kuulostaa akustisilla kitaroilla soitettu Little Black Submarines omassa olohuoneessa? Saattoi tapahtua niin, että pyyhin salaa makuuhuoneen puolella silmäkulmiani. Aah, täydellisiä muistoja (niistä on tämä koti tehty)!

Jonne esiintyi myös 30-vuotisjuhlissani soittaen mm. The White Stripesin Fell In Love With The Girlin. Ei voi parempaa olla, jos itselle omistetuista esityksistä puhutaan.

Tiedän, että on olemassa tuhansia taitavia muusikoita, joten en yritäkään luvata mitään maailmoja mullistavaa, mutta jos valitsette Kulttuuri Goes Baarin tarjonnasta yhden keikan, niin valitkaa tämä. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä huomenna on ohjelmistossa, mutta aion todellakin olla paikalla yllättymässä (ja ehkä pyyhkimässä silmäkulmiani, katsotaan kuinka käy).

Kyllä ne Jonnet vaan jotain tietää – tässä tapauksessa ainakin musiikista. Blokissa nähdään!

Määritelmiä pt. 2

No nyt! Määritelmiä satelee, kun kerran ryhdyin asiaa pohtimaan. Toissapäivänä annettiin duunissa toisillemme vähän palautetta ja selvisi taas muutama kuvaus lisää.

Eniten nauratti tuo määrätietoinen. Minä puistelin päätäni, kun työystävä asetteli lapun paikoilleen. – Millä perusteella mä olen määrätietoinen? – No sähän meet vaikka läpi harmaan kiven! – Ööh, mähän istun siinä kiven juurella itkemässä.

Suukkoja ystävät – antakaa toisillenne hyvää palautetta, se kantaa aika pitkälle (sanoisin, että tämä kokonaisuus ilahduttaa kuukausia ellei vuosia).

Hyvinkään parhaat: kirjasto

Yksi suosikkipaikoistani missä tahansa on kirjasto – tai oikeastaan olen oppinut Pelle Miljoonalta kutsumaan paikkaa lainastoksi. Niin tai näin, en tiedä parempaa piipahdus- tai ajanviettopaikkaa. Kirjoja, levyjä, leffoja, jumppaohjeita, lehtiä, lautapelejä, ruokareseptejä tai mahdollisuus oppia kokonaan uusi kieli. Ei mitään järkeä, kuinka siistiä on paikka, josta saa viisautta ja hyvää oloa ilmaiseksi. Pelkkää rakkautta jo vuodesta 1985 (no jaa, tuskin olen vaippaikäisenä kahminut kirjastosta yleistietoa tai jumppaohjeita).

Kyselin Facebookin puolella ideoita ”viisi parasta” -listoihin. Ystäväni pyysi minulta listaa top 5 kirjoista, joten tässä tulee. On tosin ensin kerrottava, että luen, hmm, hyvin tasapainoisesti. Ensin luen jotain chick litiä ja kun se on ohi, kaikki ajatukseni ovat muuttuneet hattaraksi ja kuvittelen eläväni Disney-sadussa. Pian tajuan itsekin tilanteen harhaisuuden ja tartun kiireesti johonkin Pohjois-Koreasta kertovaan teokseen, jotta täräytän itseni takaisin todellisuuteen. Sen jälkeen poden niin syvää surua ja toivottomuutta, että on pakko taas lukea Marian Keyesiä tai Sophie Kinsellaa. Tasapaino tai noidankehä, miten kukakin sen haluaa ajatella. Silloin tällöin luen musiikista tai elämäkertoja. Jossain vaiheessa olin hulluna Charles Bukowskiin, mutta sitten yksi tarina meni niin mauttomaksi, että jätin kirjan kesken ja päätin ettei kyseistä kirjailijaa ole minulle olemassakaan. Myöhemmin kaverini tosin kertoi, että olin lukenut (vahingossa) Bukowskin sekopäisintä tuotantoa ja sain häneltä uusia kirjasuosituksia. Näin kirjailija palasi takaisin maailmankartalle.

Muistan vain murto-osan lukemistani kirjoista, joten listan tekeminen oli ihan hurjan vaikeaa. Luulen, että muistikapasiteettini on varattu musiikille ja työlle, mutta onneksi muutamat helmet erottuivat edukseen.

#1 Kilpikonna ja olkimarsalkka (Tuula-Liina Varis)
Muistan, että tämä teki minuun aikoinaan järisyttävän vaikutuksen. Olen aavistuksen heikkona maailmantuskaa poteviin taiteilijoihin, joten oli jännittävää ja samalla todella pysäyttävää kurkistaa elämään vakavasti alkoholiongelmaisen Pentti Saarikosken kanssa. Kirjan lukemisesta on varmaan yli kymmenen vuotta, mutta hatarallakin  muistilla voin sitä suositella.

#2 Irvine Welshin tuotannosta erityisesti Trainspotting ja Porno
Olen varma, että näin elokuvan ennen kirjaa, mutta taivas että kirjakin oli hyvä (sellainen mielikuva minulla ainakin on). Trainspottingin jatko-osan taas muistan ahmineeni hetkessä. Olin todella kaivannut tarinalle jatkoa. Olisikohan Welshin suomennetusta tuotannosta ainoastaan Paska jäänyt kesken. En ole oikein varma, tajusinko siitä mitään.

#3 Kingston Wall Petri Wallin saaga (Viljami Puustinen)
Kingston Wall on minulle ihan valtavan rakas bändi ja Petri Wallista kertova teos oli todella hyvin kirjoitettu. Muistan jakaneeni kirjasta kuvan Instagramiin saatteella: ”Tiesin miten tää loppuu, mutta itkin silti. Junassa.”

#4 Pjongjangin akvaariot (Kang Chol-hwan, Pierre Rigoulot)
Tämä oli ensimmäinen kurkistukseni Pohjois-Korean elämään, enkä tosiaan ollut tiennyt siitä puoliakaan. En oikeastaan edes jäävuoren huippua. Välillä itkin ja välillä koin vain ihan valtavaa vääryyttä. Voiko tässä maailmassa todella olla näin kauheaa julmuutta ja epäoikeudenmukaisuutta? Ehkä pahinta oli kuitenkin tajuta, että jossain on varmasti kauheampaakin. Myöhemmin tajusin, että samasta aiheesta on kirjoitettu aika paljonkin, mutta muut teokset eivät herättäneet enää niin paljon tunteita. Tapahtui jonkinlainen turtuminen (kyllä, kauheaa).

#5 Poika (Marja Björk)
Viimeisimpänä helmenä olen löytänyt Marja Björkin tuotannon. Pidän kovasti hänen tavastaan kirjoittaa ja Pojassa yhdistyivät hyvin todellisuus ja tarina. Kirjoitin tärkeimmän lainauksen itselleni muistiin: ”Tajuan, että tuskin saan elää unelmieni elämää. Harva saa. Ymmärtävätköhän ne olevansa onnellisia, joilla on kaikkea, koti ja muija ja lapset, työ ja oma itse. Helposti voi käydä niin, että menettää kaikessa kiireessä sen, mikä on oma minä.”

Pidän ihan valtavasti kirjoista, jotka saavat nauramaan ääneen, mutta pidän myös kirjoista jotka saavat itkemään. Pidän siitä, että kirja saa minut tuntemaan jotain – mitä tahansa. Jos kirja on hyvä, siitä voi keskustella jonkun kanssa. On joku juttu, mitä kertoa eteenpäin. Pidän hyvästä ja oivallisesta kielestä, mutta liika kikkailu pilaa tekstin kuin tekstin. Toisinaan haluan oppia uutta ja ahmia yleistietoa, mutta toisinaan kaipaan vain ihanaa rakkaustarinaa, johon uppoutua todellisuutta pakoon.

Parhaillaan luen Likainen Havanna -trilogiaa. Voin sanoa sen verran, että seuraavaksi onkin sitten aika siirtyä taas rakkaustarinoiden maailmaan. Kirja romutti täysin vaaleanpunaisen käsitykseni Kuubasta ja Castroista. Harmi, mutta oikeastihan se tarkoittaa vain sitä, että kirja on onnistunut – se kannatti lukea.

Kävin eilenkin vapaapäivän johdosta kuluttamassa aikaa Hyvinkään kirjastossa (koska ei huvittanut tuhlata rahaa). Kuvassa ovat uusimmat lainaukset – ei auta paljon hienostella, hehheh.

Kiitos juttuvinkistä ystävälleni Nooralle ja jättäkää muutkin toiveita top vitosiksi!

Eipä tiennyt tyttö

Syntymäpäivä oli, meni ja herätti taas yhden jos toisenkin ajatuksen. En tunnusta ikäkriisiä, mutta kyllä minä melkoisen paljon ajattelen elämää. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan – ehkei mitään, ehkä kaikki ajattelevat samoin.

Kirjoittelin noin vuosi sitten muistikirjaani erään tekstin, jonka aika pian pyyhin yli. Siinä ei ollut potentiaalia. Nyt etsin sen uudestaan, sillä muistelin, että jotain siinä taisi kuitenkin olla. Ja olihan siinä – ajatuksia elämästä, kuinkas muutenkaan.

Ajoin viime keväänä Porvooseen töihin ja kuuntelin samalla jotain ikivanhaa soittolistaa. Sieltä tuli Zen Cafen Eipä tiennyt tyttö, joka sai minut ajattelemaan, kuinka merkittävästi toisin kaikki olisi voinut mennä. Ja kuinka onnellinen ja helpottunut olen, ettei mennyt.

Kuinka pienestä kaikki onkaan joskus kiinni. Pari väärää valintaa ja kohtalo on sinetöity. Huhhuh, ihoni taisi juuri mennä kananlihalle.

Ehkä te vain kuuntelette laulun ja tajuatte mitä tarkoitan.

Nyt jos kestät tämän vuoden
Niin on seuraava
Jos kestät sen
Niin kestät sitten varmaan vielä yhden

Radio yritti hyvin tehokkaasti pilata koko Zen Cafen tuotannon, puhumattakaan tästä kappaleesta, mutta vaihdoin kanavaa (loppuelämäkseni), niin johan toimii taas muutaman kuuntelun verran.

Toisin sanoen olen ihan valtavan kiitollinen tähänastisesta ja nöyrästi toivon vielä jotain himpun verran parempaa tulevaisuuteen. Pus pus pus ja lahjuksia maailmankaikkeudelle ja kohtalolle!

Loppuun jätän vielä yhden vinkin 32-vuotiaalle ja miksei muillekin:

Ja jos tanssit
Tanssi kunnolla
Tanssi niin kuin nainen
Älä laske askeleitas
Anna mennä

Noin toimin jatkossa(kin) – annan mennä. Täyttä höyryä pieniin erehdyksiin ja suuriin onnistumisiin, vain niin elämä tuntuu todelliselta. Suukkoja ystävät!