Sunnuntain sävelet

Niinhän siinä kävi, että heti kun ”viimeinen” top vitonen tuli julkaistua, sain loistavan uuden kirjoitustoiveen. Syksyisen villasukkasunnuntai-illan soundtrack! Arvaatte varmaan kuinka innostuin! Mitä musiikkiin tulee, jaan mielelläni ajatuksiani – oikeastaan silloinkin kun niitä ei pyydetä.

No nyt kun kerrankin pyydettiin, niin täältä pesee. Pitäisi listata viisi kappaletta, mutta lavennan tehtävänantoa hieman: kerron suurpiirteisemmin sunnuntain äänistä. Jos nimittäin tunnette minut hyvin, tiedätte, että ajaudun usein sunnuntai-iltaisin hieman syviin vesiin. Kaikki maailman murheet tuntuvat olevan juuri minun sydämelläni ja viikonlopun riemut ovat vain kaukaisia muistoja. Toivo tulevasta viikosta on piiloutunut paksun verhon taakse ja tunnen olevani ansassa. Siksi sunnuntai-illan musiikilla on ihan valtava merkitys, sen on pakko lohduttaa.

1. Amerikkalaiset radiokanavat

Tavallisesti kuuntelen Radio Helsinkiä, mutta jos haluan löytää uutta musiikkia tai nauttia muuten vain tuntemattomasta, kuuntelen netistä jenkkiläisiä radiokanavia. Suosikkini on KCRW ja pidän kovasti myös uusimmasta löydöstäni KEXP:stä. Jostain syystä englanninkieliset välispiikit tuovat levollista mieltä siinä missä hyvät biisitkin.

2. Portishead

Jäin kerran eräiden juhlien jälkeen ystävälleni yöksi. Kun satunnainen juhlaporukka heräili, talon isäntä huokaisi, että nyt tarvitaan Portisheadia. Kyllä siinä tarvittiin pari pitsaakin, mutta Portishead oli juuri oikea musiikkivalinta siihen aamuun. Tuntui, että oli erityislupa loikoilla vielä hetken. Muistakaa valita kappaleet kuitenkin oikein, sillä pahimmillaan kyseinen bändi on uhkaava, maaninen ja ahdistava – se ei sovi sunnuntai-iltaan.

3. Kurt Vile 

Rakastan tätä! Niin paljon, että sydän on vähän sykkyrässä ja lyö unenomaista, lempeää tahtia. Ykköshitti Pretty Pimpin on täydellinen, mutta entä kun koko muukin tuotanto on? Voisin kuunnella herraa loputtomiin, enkä vähiten sunnuntai-iltaisin.

4. J. J. Cale

Olen ennenkin sanonut, että After Midnight ja kuppi kofeiinitonta kahvia rauhoittaa illan kuin illan. Sunnuntaina toimivuus on aivan omaa luokkaansa ja levylautaselle kannattaa valita muutakin Calen tuotantoa.

5. Carpool Karaoke

Jos sitten sunnuntai-iltana juuri ennen nukkumaanmenoa sydäntä vielä puristaa ja pala tuntuu kurkussa, katson pari klippiä Carpool Karaokea. Se saa minut takuuvarmasti hymyilemään ja nukahdan onnellisena.

Tuhat kiitosta toiveesta Anna! Tämä oli helppo ja ennen kaikkea rakas kirjoitusaihe.

Seuraavan kerran kirjoitan taas jotain muuta kuin listoja, joku roti kai näissäkin. Nyt takana on jälleen sen verran hullunkurinen viikko, että tarvitsin tekstille selkeää rakennetta. Ai mitä tässä tapauksessa tarkoittaa hullunkurinen? No muun muassa sitä, että yhtenä iltana olin sauvakävelyllä, toisena katsomassa ruotsinkielistä teatteria (ei pureuduta nyt tuon yksityiskohdan erityiseen hullunkurisuuteen), kolmantena teekutsuilla, neljäntenä imurin varressa ja viidentenä glitterit kasvoilla yöjunassa lukemassa kirjaa. Tänään ajoin aamulla hyväntuulisena töihin ja lauloin täyttä kurkkua ratin takana (muistutan oikeastaan aina ajaessani hyvin paljon Carpool Karaokea, vain sillä poikkeuksella että olen yksin).

Muistakaa antaa itsellenne sunnuntaisin armoa ja hellikää mieltänne vain kauniilla musiikilla. Pus, pus, pus!

Mainokset

Pessimisti ei pety

Tänään on tarjolla viimeinen toivottu top vitonen. Viive on johtunut siitä, että on pitänyt hoitaa noin sata muuta asiaa, mutta toki myös siitä, että tätä listaa on pitänyt vähän miettiä. Nyt kun ulkona syysilta hämärtyy eikä mitään superakuuttia ole rummuttamassa takaraivossa, on oivallinen hetki pureutua kyseiseen toiveeseen. Kaiken lisäksi Airin Kelly Watch The Stars tarjoilee loistavan tahdin näppäimistön hakkaamiselle. Suosittelen!

Työystäväni esitti tämän toiveen, jossa pitää avata asioita tai tapahtumia, jotka ovat yllättäneet iloisesti. Aihe on hyvä, sillä tajusin, että lähes kaikki asiat yllättävät minut iloisesti. Vaikka tyyppinä olen pääasiassa positiivinen ja iloinen, niin vieraisiin tilanteisiin suhtaudun aina hyvin varautuneesti. Lupaudun kyllä vaikka ja mihin, mutta kun pitäisi toimia sovitusti, voisin vain piiloutua komeroon. Voi olla, että olen jännittäjä, mutten myöskään ikinä halua toivoa liikoja. Silloin nimittäin kun on asettanut jollekin asialle liian korkeita odotuksia, mönkään menee ja perusteellisesti.

Uusien asioiden jännittäminen taas on selätetty ”hymyile ja hengitä” -mantralla. En ole vielä törmännyt tilanteeseen, jossa se olisi ollut hyödytön. Kaikki kyllä lutviutuu, kun muistaa hymyillä ja hengittää vähän päälle.

Ainoastaan ihmisiä kohtaan minulla ei ole epäilyksiä. Taidan olla naiivi, mutta alkuun uskon jokaisesta ihmisestä pelkkää hyvää. Saatan olla varautunut, mutta sisimmässäni uskon jokaisen olevan lähtökohtaisesti hyvä ja jokaisella on mahdollisuus, vaikka menneisyydessä lojuisi ties mitä peikkoja.

Mitkä sitten voisivat olla mainitsemisen arvoisia iloisia yllätyksiä, kun kerran ilahdun lähes kaikesta? Kyllä, jopa jokainen aamu ja herääminen tuntuvat yllätyslahjalta.

1. Matkat

Ihan jokainen kerta ennen lähtöä, olen varma, että lentokone putoaa enkä palaa enää kotiin. En pelkää lentämistä, mutta jotenkin tiedostan asian järjettömyyden. Toistaiseksi koneet ovat pysytelleet ilmassa ja olen päässyt näkemään ihania ja ihmeellisiä paikkoja.

Matkustamiseen liittyen on pakko kertoa yksi hauska sattumus. Menimme ystäväni kanssa Prahaan ja hänen matkatavaransa katosivat. Asia saatiin selvitettyä ja ystävälle epämääräinen toilettilaukku, jottei ihan ensimmäisenä tarvinnut mennä ostamaan hammasharjaa. Emme olleet kumpikaan tutustuneet matkan yksityiskohtiin valtavalla intohimolla, joten lentokentällä piti hieman selvitellä oikeaa bussia, joka veisi keskustaan. Ystäväni nousi yhteen linja-autoon varmistamaan määränpäätä ja samassa ovet menivät kiinni ja auto lähti liikkeelle. Katsoimme hölmistyneinä lasin läpi toisiimme ja vilkutimme. Pakkauduin laukkuni kanssa seuraavaan täpötäyteen bussiin ja suuren pellon reunalta poimimme ystäväni toilettilaukkunsa kanssa kyytiin. Se jos mikä ilahdutti!

Iloisesti yllättynyt kotimaanmatkailija Joensuussa. Kiitos Rosa kuvasta!

2. Spontaanit asiat

Voin sanoa, että mikä tahansa satunnainen perjantainen illanvietto voittaa minkä tahansa vapun, juhannuksen tai uudenvuodenaaton 6–0. Isompiin juhliin liittyy aina odotuksia, jotka sitten lässähtävät. Ainoa poikkeus tähän on eräs hääjuhla, jossa pikkutunneilla osallistuin hetkessä ideoituun koripallokilpailuun. Kuka olisi arvannut, että hauskoiksi juhliksi odotetut kemut olisivat todella niin hauskat?

3. Tatuointi

Jos jostain asiasta on hakenut tietoa ja kysellyt ihmisten kokemuksia, unohtaa, ettei omakohtaiseen kokemukseen voi varautua. Tatuoinnin ottaminen olikin todella iloinen yllätys! Jostain syystä olin kuvitellut raastavaa kipua, joka vie tajun jo ensimmäisten minuuttien aikana, mutta tunsinkin vain pientä kutinaa – hellää raapimista. Kieltämättä tatuointini paikka saattoi olla sieltä helpoimmasta päästä eli katsotaan sitten jalkapöytien kohdalla uudestaan (pyörryttää ajatuskin). Hullu unelma, jonka kypsyttely vienee seuraavat viisi vuotta. Ehkäpä se kuitenkin yllättää iloisesti!

4. Juhlat vieraiden ihmisten kanssa

Juhlat, joiden vieraista suurin osa on ennestään tuntemattomia, yllättävät aina iloisesti. Olenkohan maininnut, että olen surkea small talkissa? Hyvissä kemuissa onnistun tosin siinäkin. Eräistä tällaisista juhlista löysin itselleni kaksi personal traineria – toisen kuntoiluun ja toisen ihmissuhteisiin. Ei ollenkaan huono, kun muistan miettineeni, kannattaakohan minun nyt alkuunkaan lähteä sinne tuntemattomien joukkoon. Viimeisimmistä vastaavista juhlista taas löysin itseni, kun ystäväni kuvaili minua muille vieraille sanoin, jotka olin parin viime vuoden aikana unohtanut koskettavan minua. Vähän kuin olisi pessyt peilin kymmenien vuosien pölyistä.

Näissä viimeisimmissä juhlissa oli tarjolla pelkästään erilaisia sipsejä. Meikän taivas (ja luonnollisesti iloinen yllätys)!

5. Kohteliaisuudet

Olen aina iloisesti yllättynyt, kun kuulen itsestäni jonkun kohteliaisuuden. Arvostan itseäni, mutta harvoin teen siitä numeroa. Kylvenkin onnellisuudessa aina, kun joku sanoo minusta jotain kivaa. Usein myös punastun, mutta se on sen arvoista!

Opin tässä jokin aika sitten, että onnellisuus / ei-onnellisuus on sitä kun odotukset ja todellisuus kohtaavat. Jos ei ole odotuksia, minun laskujeni mukaan onnellisuutta tuntee enemmän. Toki on niitäkin Hannu Hanhia, joiden toiveet aina täyttyvät ja vielä vähän päälle. Kultalusikka ei ole napsahtanut tähän kitaan, joten minun ilahduttamiseeni ei suuria tekoja tarvita (vaikka on niitäkin nähty). Edellä mainittujen suurempien kokonaisuuksien lisäksi minut voi nimittäin yllättää esimerkiksi töihin toimitetulla valtavalla sitruunapippuripurkilla, maanantaina tarjotulla yllätyskakulla tai ihan vain halauksella. Olen yksinkertaisten asioiden ystävä, pus!

Ollapa paras itseni!

Tiedättekö sellaiset päivät tai pidemmätkin ajanjaksot, kun päässä pyörteilee satoja ajatuksia ja jossain siellä joukossa on oivallus, muttet vain saa sitä kiinni. Minä elän juuri nyt sellaista vaihetta. Tuijotan merta ja koitan saada ajatukset järjestykseen. Tuijotan metsään ja yritän saada oivalluksen nalkkiin. Tuijotan taivaalla lentäviä lintuja ja yritän äänettömästi komentaa ajatuksia kuriin. Tuloksetta – tuntuu kuin apina löisi lautasia yhteen, eikä meteli anna pienintäkään mahdollisuutta keskittyä olennaiseen.

Siispä hajanaiset ajatukset pyörivät edelleen mielessä ja härnäävällä tuulella oleva oivallus jossain siellä joukossa. Välillä se tulee esiin, mutta juoksee piiloon heti kun käännän katseeni. Peekaboo-leikki suoraan helvetin esikartanosta.

Kyllä minä vielä keksin sen, poimin sekalaisista ajatuksista sen yhden olennaisen. Lamppu syttyy ja niin edelleen. Luulen, että tämä vain vaatii hieman mietiskelyä (aargh), miellekarttoja, kirjoittamista ja asioiden sanomista ääneen. Ja pari kirjaa! Mitä luulette, onko näistä apua?

Yöpöydällä nököttää vähän liiankin kutsuvana Keith Richardsin elämäkerta, mutta olen vakaasti päättänyt ensin kahlata läpi nuo kuvassa näkyvät kirjat, jotta saisin vihdoin tolkun siihen, kuinka voisin olla vielä parempi itseni. Kun juuri sitä oivallusta en saa itsestäni ulos, vaikka kuinka yritän. Olisiko teillä vinkkejä?

Olen ryhtymässä ensi viikolla mehupaastolle (kyllä, naurattaa), jonka tarkoituksena on puhdistaa keho kaikesta kuonasta. Epäilen tosin, että paasto puhdistaa ihan kaikesta – sen verran hullulta se näin etukäteen tuntuu. Voisipa vain mielellekin saada puhdistuskuurin. Mitä suosittelette, jos vaihtoehtona ei ole luonto, meditaatio tai lobotomia?

Lupaan raportoida oivalluksesta heti kun saan sen poimittua talteen! Tuntuu aavistuksen pirulliselta tapaukselta, mutta haaste on nyt vastaanotettu.

Tätä kirjoittaessani mieleeni palautui joskus nuoruudessa bongattu seinäkirjoitus:

Älkää säätäkö päätänne,
vika on todellisuudessa.

Mietin, kuinka helppoa olisikaan tuudittautua tuohon, nostaa kädet ylös ja antaa kohtalon kuljettaa. Sitten jostain tuli hurja tarmonpuuska ja päätin, että aion itse vaikuttaa kohtalooni. Niin villiltä kuin se minun tapauksessani kuulostaakin.

Katsotaan kuinka käy – suukkoja ystävät!

 

Ota hitaammin!

Aijaijai! En tiedä kuvittelenko nyt vain, mutta ihan kuin Hyvinkää olisi herännyt Prinsessa Ruususen tapaan sadan vuoden unesta. Meillä on nykyään vaikka mitä hauskaa;  viimeisimpänä Spittin’ Fiyah Soundin 10-vuotiskemut, jotka kruunasi Asa.

Juuri tuollaista olin kaivannut Joensuun ja Kerubin jälkeen, mutten arvannut, että tanssia ja iloa täynnä oleva ilta toteutuisi Hyvinkäällä. Perfect!

Jos joskus tulee tilaisuus pakkautua paikkaan, joka huokuu muistoja viidentoista vuoden takaa, tartu siihen. Jos illan musiikista vastaa Asa, älä todellakaan mieti kahta kertaa. Ilta oli oikea nostalgiatrippi, sillä myös ihmiset olivat samoja kuin vuosia sitten. Harteilla oli vähän enemmän painolastia kuin silloin, mutta samaan aikaan tanssiaskel oli varmempi ja pää enemmän pystyssä kuin aikoinaan.

En kuunnellut Asaa ennen illan keikkaa ja riemu olikin suuri, kun mieleen palautuivat kaikki vanhat herkkupalat. Kyllä on ihminen lahjakas, jos sanat ovat vielä kahdentoista vuodenkin jälkeen lähes kivuliaan ajankohtaisia.

Samana iltana jätin jäähyväiset parhaalle ystävälleni. Olen vetkutellut tilannetta loputtomiin – virallisten läksiäisten jälkeen olen keksinyt tikusta asiaa loputtomiin, jottei tarvitsisi ihan vielä halata viimeistä kertaa. Nyt se kuitenkin tapahtui: lyhyt, mutta sitäkin voimakkaampi rutistus kaatosateessa. Hyvää matkaa P, täällä me muut ollaan ja odotellaan sitä, kun seuraavan kerran halataan jälleennäkemisen riemusta.

Pyöräretkellä

Nyt kun sade ropisee kattoon on hyvä muistella yhtä kaunista syysiltaa, jolloin tein pienen pyöräretken – tour de Hyvinkään, joku voisi sanoa. Sattui olemaan tunti luppoaikaa, ihanan kirpeä syysilma ja riittävästi auringonsäteitä (juuri niin kauniita kuin syyskuussa vain voi olla). Laitoin lämpimästi päälle, musiikkia korviin ja hyppäsin pyörän selkään.

Vanha pyöräni on oikea pommi, mutta palvellut kerran jopa 80 kilometrin pienen vaelluksen, joten sillä on tunnearvoa. Kolme vaihdetta riittää Hyvinkäällä kaikkeen, joten en tarvitse mitään uudempaa ja parempaa.

Suuntasin Vehkojalle ja sieltä Hyvinkään vanhimpaan osaan: Hyvinkäänkylään. Ajoin ohi peltojen, sekalaisten muistojen ja satunnaisten lenkkeilijöiden. Ylemmät voimat ohjasivat musiikkia niin, että ylämäissä tsemppasi muun muassa David Bowien Starman ja kun pääsi laskettelemaan alamäkeen, korvissa soi Beastie Boysin Sabotage.

Kurvailin maaseutuoppilaitoksen pihan läpi nähdäkseni lehmiä ja vanhan kolmostien varressa pysähdyin kuvaamaan ilta-aurinkoa ja Vantaanjokea. Kun voimat alkoivat jossain Koneen tienoilla hiipua, Massive Attackin Unfinished Sympathy antoi uutta toivoa ja virtaa.

Ei Hyvinkää mikään San Francisco ole, mutta sijainti salpausselällä luo ihan mukavasti korkeuseroja. Olinkin loppuillan elämäni tunnossa suorituksestani ja niin täynnä hyvää oloa, ettei mitään järkeä.

Samoihin aikoihin luin Nälkä-nettijulkaisusta Graciaksen haastattelun. Hän sanoi, että haluaisi elää sellaista elämää, josta ei tarvitse ottaa lomaa. Totisesti! Antakaa vähän vielä kauniita syysiltoja, irtonaisia tunteja ja keho, joka jaksaa ärsyttävätkin mäet. Sellaisesta elämästä en kaipaa lomaa.

Syyskuu

Oli elokuun viimeisen päivän ilta, kun ajoin kaatosateessa kotiin Vihdistä. Kaiuttimessa soi The Velvet Undergroundin Venus in Furs, pyyhkijät hakkasivat tuulilasia kilpaa sateen kanssa ja minä yritin parhaani mukaan varoa vanhan maantien uria, jotka tulvivat vettä. Halusin kotiin kipeämmin kuin aikoihin. Olo oli epätodellinen ja huumaavan tunnelmallinen. Olin melkein varma, että kalenterissa on virhe – ehkäpä syksy oli jo pidemmällä kuin olin luullutkaan.

Seuraavana aamuna ystävältä oli tullut kukonlaulun aikaan viesti, jonka voi lähettää vain sellaiselle, kenet tuntee hyvin. Pidän ihmisistä, jotka ymmärtävät syksyn merkityksen. Samaan aikaan parasta ja kauneinta, mutta toisaalta surullista ja lopullista.

FullSizeRender-3

Viesti julkaistu ystävän luvalla, tietty.

Jos syyskuu ei petä ikinä, niin eipä petä Hyvinkääkään. Olin saanut ilmaisen lipun Red Carpetin festivaaliklubille ja viikon väsymyksestä huolimatta päätin lähteä katsomaan Graciaksen ja Palefacen. Olin puolenyön aikaan liikkeellä yksin, mutta ei mennyt edes viittä minuuttia kun Villatehtaalta löytyi joukko ystäviä. Kuten olen joskus ennenkin sanonut, Hyvinkäältä löytyy aina tuttuja. Nopea keikkailta muuttuikin ihanaksi illanvietoksi kavereiden kanssa ja on pakko myöntää, ettei seuraavaksi aamuksi varattu pyykkitupa ollutkaan maailman paras idea.

Kun festivaaliklubi tuli tsekattua perjantaina, oli lauantaina tietysti käytävä leffassa ja pienellä festivaalikadulla oluella ja hampurilaisella.

IMG_6736

Huonolaatuinen kuva – hyvälaatuinen seurue. Terkkuja ihanasta kaurismäkeläisestä Kinomasta.

Minulle järjestyi valtava kulhollinen popkornia ja paikka, johon olisi voinut nukahtaa turvallisesti rakkaiden lähelle. Koossa oli siis kaikki ainekset täydelliseen leffailtaan ja pysyin kuin pysyinkin hereillä koko Tom of Finlandin ajan.

FullSizeRender-2

Illalla piti vielä hoitaa hieman niitä pyykkivelvollisuuksia, mutta palasin myöhemmin ystävien seuraan. Juuri oikeaan aikaan, sillä sain napattua tämän hetken talteen. Tiedättekö, että kuva karjuu ”no filter, no filter, NO FILTER, just the sky over Hyvinkää”.

Tänään nukuinkin sitten luvattoman pitkään. Sanovat, ettei univelkoja voi oikeasti nukkua takaisin, mutta jostain vain löytyi tarve uinua iltapäivään asti. Päivä on arvatenkin ollut aika vetelä, mutta laitoin huulipunaa ja valtavat korvarenkaat, niin vetelyyskin on tuntunut jotenkin ryhdikkäältä. Olkoon sivuseikka, että päälle unohtui pyjamahousut.

Suukkoja ystävät, saattaa olla niin, että onnellisuus löytyy juuri tästä syyskuusta!

Syntymäpäiväjuhlat

Tervetuloa syntymäpäiväjuhliin! Turvasatamani 41 minuuttia Helsinkiin täytti eilen kaksi vuotta. Mikä ihastuttava pieni taapero! Näissä juhlissa ei leikitä aasinhäntää tai pidetä hassuja hattuja (ööh, ei ehkä muidenkaan 2-vuotiaiden kemuissa), mutta kuunnellaan hyvää musiikkia ja puhutaan onnellisuudesta. Laittakaahan alta soimaan kappale, jonka äänimaailma kiteyttää täydellisesti näiden juhlien tunnelman.

On kaksi vuotta siitä, kun epäilevin mielin julkaisin Siltakadun. En tiedä, onko siitä tultu kovinkaan pitkälle, mutta ainakin elettyä elämää on tallessa kahden vuoden ajalta. Hyvinkäällä vietetty aika ei ole lisääntynyt, mutta rakkauteni on vahvistunut. Tuntuu siltä kuin kaupunki olisi parin viime vuoden aikana muuttunut hieman eläväisemmäksi. On tapahtumia, musiikkia, iloisia ihmisiä ja jopa elokuvajuhlat! Eiköhän tästä kaupungista ammenneta taustamaisemaa ajatuksilleni vielä vuosiksi eteenpäin.

Entä minä sitten? En tiedä olenko muuttunut, kasvanut tai kehittynyt – ainakin olen vanhentunut – mutta totta vie olen tarttunut mitä ihmeellisimpiin asioihin ja toisaalta nauttinut arkisistakin jutuista täysillä. Olen antanut flow’n kuljettaa ja välillä törmännyt seinään, mutta aika usein löytänyt myös paratiisin. Olen tehnyt asioita, joita haluan ja taidan juuri nyt olla aika onnellinen.

Synttärikuvituksena harvinaista todistusaineistoa siitä, kuinka nämä kirjoitukset syntyvät. Etsi poikkeamat!

Koska blogin ikuisuusaihe on onnellisuus, haluan jakaa kanssanne muutaman arkisen onnellisuutta lisäävän asian. Kuvitelkaa tämän olevan syntymäpäivävieraille jaettava lahjakassi (mistä ihmeestä sellainenkin tapa tähän maailmaan on putkahtanut). Juuri nyt onnelliseksi tekevät:

Kahvi
En tiedä onnellisempaa hetkeä kuin sen, kun herään aamulla klo 5.45 tuoreen kahvin tuoksuun. Kahvinkeittimeni hajosi viime viikolla ja vielä samana iltana kiiruhdin ostamaan uutta samanlaista – en vain voisi luopua aamun ensimmäisestä kupillisesta. Olen antanut itsestäni todellisen kahvi-ihmisen kuvan, sillä työystäväni toivoi kirjoitusta kahvista. Erinomainen idea, mutta nyt on tunnustettava, etten ymmärrä hienoista kahveista mitään. Tunnuslauseeni on jo vuosia ollut: ”Where the coffee is cheap are the most intense conversations.” Uskon esimerkiksi huoltoasemilla ja kaurismäkeläisiltä tuntuvissa kuppiloissa vietettyihin kahvihetkiin – niihinkin, joissa kuppiin saa ne pari tuntia seisseet jämät. En osaisi olla hienoissa kahviloissa – olen yksinkertaisuuden ystävä.

Kuivashampoo
Jokaisen kiireisen päivän pelastus. Kyllä se kuulkaa lisää onnellisuutta aika tuntuvasti, kun voi kymmenessä sekunnissa suihkaista kuontalon kuntoon ja painella taas seuraaviin seikkailuihin.

Kaverit
Tiedän, että tämä ystävien ylistys alkaa mennä jo liiallisuuksiin, mutta mitä sitä peittelemään. Juuri nyt onnelliseksi tekee se, että minuun pidetään yhteyttä ja aikataulujeni mukaan yritetään järjestää asioita, vaikka kalenterini on näin elokuussa mahdoton. Taitavat olla tosiystäviä.

Keikat
Olen juuri nyt rakastunut musiikkiin enemmän kuin aikoihin. Viimeksi tiistaina maleksin iltakokouksen jälkeen Helsingin keskustaan Mara Ballsin ilmaiskeikalle. Istuin alas, otin juoman ja painoin silmät kiinni, kun yksi tämän hetken sykähdyttävimmistä bändeistä alkoi soittaa. Sen jälkeen olin koko illan hattaraisen onnellisessa tilassa. Kiitos!

Kantarellit
Kunhan saan tämän tekstin julkaistua, siirryn keittiöön paistamaan valtavaa kasaa kantarelleja. Jääkaappi on täynnä sesonkiruokaa ja vietän mielelläni illan viimeiset tunnit sitä valmistaen. Olen löytänyt ihmisen, joka poimii minulle valtavan laatikon sieniä kahdellakympillä ja minulle on lähetetty kantarelleja jopa Kemiöstä asti. Ei ihan lähiruokaa, mutta ilmeisellä rakkaudella toimitettua ruokaa. Mitä jos elämäni karma näkyykin syksyn sienisatona? Minulla taitaa olla kantarellikarma.

Siinä se! Mikä arkinen asia sinut tekee onnelliseksi (ei tarvitse alkaa k-kirjaimella)?

Kaksi vuotta! It’s all good. It’s all damn good!

Psst. Vuosi sitten perustin vuoden ikään selviytyneelle blogille oman Facebook-sivun. Tervetuloa tykkäämään ja seuraamaan!