Baareissa nähdään!

Jihuu! Huomenna on yksi illoista, joka kannattaa ehdottomasti viettää Hyvinkäällä. Kaupungin valtaa perinteinen Kulttuuri Goes Baari -tapahtuma ja lähes jokainen Hyvinkään kuppila pursuaa livemusiikkia. On varmaan sanomattakin selvää, että aion olla mukana menossa.

Tapahtumassa ei nähdä Suomen ykkösartisteja ja hyvä niin. Jokaisesta ravintolasta voi löytää jotain uutta ja ihmeellistä, ja sehän livemusiikissa on parasta – hatarakin bändi tai artisti voi ilman odotuksia toimia uskomattoman hyvin.

Yhden erityisen menovinkin haluan teille kuitenkin antaa. Nähdään klo 23 Blokissa! Siellä esiintyy taitava ja minulle tärkeä muusikko: Jonne Nieminen.

17434481_767529850078716_7270270470541345667_oKuva: Henri Marttila

Joitain vuosia sitten järjestimme Ravintolapäivän tapahtuman ystäväni liiketilassa ja illan hämärtyessä tarjolla oli myös akustinen liveveto. Jonne soitti omia kappaleitaan ja joitain Neil Youngin covereita. Kun tuli Old Manin aika, taisi yksi jos toinenkin olla kyynelissä. Tiedättehän, esitys on täydellinen, jos se saa aikaan kylmiä väreitä.

Olen päässyt mukaan Jonnen ja muiden tärkeiden ”soitellaan huvikseen” -iltoihin, joissa on kuunneltu jopa minun toiveitani (nöyrä kiitos siitä). Arvatkaa miltä kuulostaa akustisilla kitaroilla soitettu Little Black Submarines omassa olohuoneessa? Saattoi tapahtua niin, että pyyhin salaa makuuhuoneen puolella silmäkulmiani. Aah, täydellisiä muistoja (niistä on tämä koti tehty)!

Jonne esiintyi myös 30-vuotisjuhlissani soittaen mm. The White Stripesin Fell In Love With The Girlin. Ei voi parempaa olla, jos itselle omistetuista esityksistä puhutaan.

Tiedän, että on olemassa tuhansia taitavia muusikoita, joten en yritäkään luvata mitään maailmoja mullistavaa, mutta jos valitsette Kulttuuri Goes Baarin tarjonnasta yhden keikan, niin valitkaa tämä. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä huomenna on ohjelmistossa, mutta aion todellakin olla paikalla yllättymässä (ja ehkä pyyhkimässä silmäkulmiani, katsotaan kuinka käy).

Kyllä ne Jonnet vaan jotain tietää – tässä tapauksessa ainakin musiikista. Blokissa nähdään!

Eipä tiennyt tyttö

Syntymäpäivä oli, meni ja herätti taas yhden jos toisenkin ajatuksen. En tunnusta ikäkriisiä, mutta kyllä minä melkoisen paljon ajattelen elämää. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan – ehkei mitään, ehkä kaikki ajattelevat samoin.

Kirjoittelin noin vuosi sitten muistikirjaani erään tekstin, jonka aika pian pyyhin yli. Siinä ei ollut potentiaalia. Nyt etsin sen uudestaan, sillä muistelin, että jotain siinä taisi kuitenkin olla. Ja olihan siinä – ajatuksia elämästä, kuinkas muutenkaan.

Ajoin viime keväänä Porvooseen töihin ja kuuntelin samalla jotain ikivanhaa soittolistaa. Sieltä tuli Zen Cafen Eipä tiennyt tyttö, joka sai minut ajattelemaan, kuinka merkittävästi toisin kaikki olisi voinut mennä. Ja kuinka onnellinen ja helpottunut olen, ettei mennyt.

Kuinka pienestä kaikki onkaan joskus kiinni. Pari väärää valintaa ja kohtalo on sinetöity. Huhhuh, ihoni taisi juuri mennä kananlihalle.

Ehkä te vain kuuntelette laulun ja tajuatte mitä tarkoitan.

Nyt jos kestät tämän vuoden
Niin on seuraava
Jos kestät sen
Niin kestät sitten varmaan vielä yhden

Radio yritti hyvin tehokkaasti pilata koko Zen Cafen tuotannon, puhumattakaan tästä kappaleesta, mutta vaihdoin kanavaa (loppuelämäkseni), niin johan toimii taas muutaman kuuntelun verran.

Toisin sanoen olen ihan valtavan kiitollinen tähänastisesta ja nöyrästi toivon vielä jotain himpun verran parempaa tulevaisuuteen. Pus pus pus ja lahjuksia maailmankaikkeudelle ja kohtalolle!

Loppuun jätän vielä yhden vinkin 32-vuotiaalle ja miksei muillekin:

Ja jos tanssit
Tanssi kunnolla
Tanssi niin kuin nainen
Älä laske askeleitas
Anna mennä

Noin toimin jatkossa(kin) – annan mennä. Täyttä höyryä pieniin erehdyksiin ja suuriin onnistumisiin, vain niin elämä tuntuu todelliselta. Suukkoja ystävät!

Vimma

Ville Leinonen tässä kertoo teille, mitä olen viime aikoina ajatellut. Loputtomiin.

Kuka tätä laivaa ohjaa, joka tyhjänä painuu pohjaan?
Kuka tätä laivaa ohjaa, kun ei huvittais hukkua pohjaan?

Kehoni on täynnä vettä ja kasvisten antamia vitamiineja, mutta jotenkin kaikesta hyvästä olosta on seurannut ajatusten tulva. Ajattelen merkittäviä asioita kun herään, kun kävelen, kun yritän käydä nukkumaan. Ihan jokaisena hetkenä, kun ei ole muita ärsykkeitä, ajattelen.

Osa ajatuksista kiertää vain kehää, mutta olen tehnyt myös johtopäätöksiä. Yksi tärkeimmistä on se, että tarvitsen vimman. Siis hillittömän halun syöksyä johonkin asiaan ja antaa sille itsestäni kaiken. Kuulostaa mielenvikaiselta, mutta sitä minä kaipaan.

Sitten tuli perjantai. Ihan tavallinen perjantai. Hyviä asioita alkoi vyöryä luokseni sellaista tahtia, etten meinannut pysyä perässä. Muutama stressannut asia järjestyi kuin itsestään, tapahtui hassuja sattumia ja lopulta olin illalla Palopuron hostellilla silittämässä pöytäliinoja ja ystävä antoi käteeni kylmän oluen (ja myöhemmin kuuman pitsan). Kun palasin kotiin väsyneenä, mutta onnellisena, tajusin että tänään planeetat olivat asettuneet oikeaan asentoon ja tähtipölyä oli ilmassa juuri sopiva määrä.

Palopurollakin merkit viittasivat pelkkään onneen.

Aamulla kun heräsin, en miettinyt enää sitä, kuka tätä laivaa ohjaa. Laitoin kahvin tippumaan, vanhan Lemonatorin soimaan ja taisin vähän tanssiakin. Tänään nimittäin juhlitaan ystävien häitä ja minulla on jo alkava vimma hyviin asioihin. Marvellous, perfect!

Niin että vastauksena alun ihmetykseen: minä tätä laivaa ohjaan!

Aarrekartta onnellisuuteen

Olisikohan ollut vuoden ensimmäinen viikko, kun istuin ystäväni kanssa työpaikkaruokala-henkisessä ravintolassa ja juttelimme tulevan vuoden lupauksista. Kerroin täällä blogissakin mainitut asiat, mutta lisäsin listaan vielä joitain ajatuksia onnellisuudesta. (Se on teema, jota pohdin loputtomiin.) Keskustelimme ajankäytöstä ja tasapainosta. Siitä, kuinka haluaisin jatkuvasti tehdä jotain merkityksellistä, enkä oikein osaa viettää vapaa-aikaani järkevästi. Tai no, järkevästi toki, mutta voisin käyttää vielä enemmän aikaani juuri onnellisuutta lisääviin juttuihin.

Ruokalassa käydyn keskustelun seurauksena sain kotitehtäväkseni tehdä miellekartan onnelliseksi tekevistä asioista. Niistä, mihin se vapaa-aika pitäisi käyttää. Olen tuumaillut asiaa tosi paljon, mutta varsinainen miellekartta (tai kutsuisin sitä mieluummin aarrekartaksi) on vielä tekemättä.

Perjantaina olin pitkästä aikaa keikalla, Tavastialla katsomassa TEKSTI-TV 666:tta. Jalat olivat viikon jäljiltä väsyneet ja olo muutenkin vähän nuupahtanut. Mutta kun ensimmäiset soinnut lyötiin ilmoille, ihan valtava energia lävisti kehoni. Se oli ihan mieletön tunne. Ihan kuin olisi saanut pitkästä aikaa happea tai noussut jääkylmästä vedestä pintaan. Kaikki aistini terävöityivät ja mieleen syntyi kirkas ajatus siitä, että hitto vie, minulla on ihana elämä. Ehkä sen yksityiskohdat ovat kaukana täydellisestä, mutta kun vain itse päätän, voin tehdä mitä haluan. Voin käyttää aikaani juuri niiden asioiden parissa, jotka tekevät minut onnelliseksi. Eli mitä ihmettä sitä oikein ajoittain synkistelee? Turhaa, täysin turhaa.

Ihanat, energiset ja mukavasti juopuneet Tekstarit.

Lauantaina lähdin vielä työpäivän jälkeen asioille. Oli pimeää ja laitoin Fela Kutin soimaan korvanappeihin. Annoin Zombien palauttaa ajatukseni takaisin onnellisuuteen. Kuti laulaa kappaleessa Nigerian armeijasta, mutta sillä hetkellä minä yhdistin sanat mielessä lymyäviin peikkoihin. Jos ahdistaa tai kiristää, niin vain itse voi komentaa negatiiviset ajatukset taka-alalle – tai muuten toimimaan kuten haluaa. (Uskomatonta, että voin yhdistää poliittisen kannanoton yksittäisen ihmisen negatiivisiin ajatuksiin, mutta sellainen nyt vain olen. Fela Kutin äänimaailmasta tulee ylipäänsä vahvasti sellainen olo, että voisi ottaa ensimmäisen lennon Afrikkaan, pukeutua värikkäisiin ja liehuviin vaatteisiin, ja vain tanssia ja laulaa lopun elämäänsä. Mmmh, onneksi en ole luonteeltani ihan sieltä spontaaneimmasta päästä.)

Päätös onnellisuudesta toimi. Koko viikonloppu oli täynnä hyviä kohtaamisia. Aah – niin hyviä, ettei mitään järkeä! Ilta ystävien kanssa muuttolaatikoiden keskellä (laatikoita ei purettu, riitti kun jokaiselle löytyi tuoli tai muu istumapaikka). Kotimatka satumaisessa lumisateessa. Sunnuntaipitsaa porukassa, jossa jokainen keskustelu meni syvälliseksi ihan silmänräpäyksessä (parempaa ei voi olla). On sanomattakin selvää, että päivät olivat juuri sitä onnelliseksi tekevää vapaa-aikaa.

Jos jollain muuten on kokemusta aarrekartan tekemisestä (eikös se ole joku ihan oikea menetelmä liittyen unelmiin ja sitä kautta onnellisuuteen), niin pidetään teemailta!

24. Perfect Day

Hyvää joulua! En osaa päättää kummasta iloitsisin enemmän, jouluaatosta vai siitä, että vihdoin tämä joulukalenteri päättyy. Minulla on usein valtavasti hyviä ideoita, joita ryhdyn toteuttamaan täydellä tarmolla. Yhtäkkiä kuitenkin huomaan, että eihän minulla ole tällaiseen aikaa (muistatteko vielä viljelypalsta-ajatuksen). Rakkauslaulujen tutkiminen ja kuunteleminen on ollut hauskaa, kyllä, mutta en sitten kuitenkaan saanut niiden ympärille haluamiani ajatuksia. Pitkän työpäivän jälkeen yhdeltätoista illalla en varsinaisesti ole penaalin terävin kynä.

Usein tehty on kuitenkin parempi kuin täydellinen. On siis pakko antaa itselleen hieman armoa; ainakin minulla on nyt tallessa 24 rakkauslaulua ja niiden ympärillä edes joitain hajanaisia ajatuksia.

Jatkossa keskityn taas verkkaiseen kirjoitustahtiin ja siihen, että voin miettiä ja hioa sitä mitä haluan sanoa (toisaalta tämä pakkokirjoittaminen on tietysti ollut hyvää treeniä). Kunnes taas tulee jokin hyvä idea ja syöksyn täydellä innolla sitä toteuttamaan. Jos jotain tässä maailmassa tunnen hyvin, niin itseni.

Säästin yhden kauneimmista lauluista jouluaattoon. Haaveideni häätanssi, olkaa hyvä.

Vietän joulua perinteiseen tapaan perheen kanssa, mutta kotikin on viritetty juhlaan. Täällä on valkoinen kuusi, Ulpu ja Lou Reed, ja tänne on jo hyvissä ajoin laskeutunut rauha. Toivon samaa koko sydämestäni myös maailmaan.

joulu1

Hyvää joulua rakkaat – suukkoja ja halauksia!

23. If This Ain’t Love (Don’t Know What Is)

Huomenna on jouluaatto eli rakkauden joulukalenteri vetelee viimeisiään (avaudun aiheesta huomenna lisää). Haluan antaa teille yhden etukäteislahjan: tämän kappaleen, joka kertoo kaiken oleellisen rakkaudesta. Kun on ihastunut tähän, niin muut rakkauslaulut tuntuvat aika onnettomilta – vähän kuin rakkaudessakin. Ja mitä täydellistä musiikkia!

Haluaisin, että jokainen päivä kuulostaisi ja tuntuisi juuri tältä. Rakas joulupukki, vieläkö ehtisin jättää yhden pienen toiveen…

22. For What It’s Worth

Tiedän luvanneeni jouluviikoksi vain sokerisen kauniita rakkauslauluja, mutten voi itselleni mitään. Olen tämän joulukalenterin myötä huomannut, että siedän aika harvaa onnellisesta rakkaudesta kertovaa laulua.

Päivän kappale on haikea ja kaunis, aika surullinenkin lopulta. Mietin aina toisinaan, miksi pariskunnat, joilla on kurjaa ja kamalaa, pysyvät vain järkkymättömästi yhdessä. Tässä lienee yksi vastaus:

For what it’s worth I love you
And what is worse I really do