Rockfest-huumaa Hyvinkäällä

Uskomaton juttu, mutta tuntuu kuin Hyvinkää olisi herännyt vuosia kestäneiltä talviunilta ja kaupunki olisi yhtäkkiä täynnä riemukasta energiaa. Ei sillä, minun rakkauteni ei tunnu vaihtelevan uneliaisuuden tai energian mukaan, mutta tervetuloa Rockfest. Mukanasi tuomat ihmiset ja kaikki lieveilmiöt ovat oikein tervetulleita! Vaikka täytyy kyllä todeta, että herääminen on tapahtunut tässä pikkuhiljaa kaikkien tapahtumien ja mahdollisuuksien myötä – suuri festivaali on vain kirsikka kakussa. Ja se musavisa meiltä toki vielä puuttuu.

Kuva: Noora Lindholm

Oli onni ja kohtalo, että juuri ennen festareita kaveri möi lippuja todella edullisesti ja päädyin itsekin juhlahumuun mukaan. Kaikki tutut ovat etsineet jonkun tukikohdan festarialueen läheltä ja niin minäkin siirryin äidille pitkäksi viikonlopuksi. Oikein naurattaa, että yhtäkkiä kaikilla hyvinkääläisillä tuntuu olevan sukulaisia tai vähintään tuttuja Mustassamännistössä. Kyllähän se vähän hymyilytti, kun Ozzy Osbourne lauloi mama I’m coming home ja minua odotti lapsuuden huoneeseen pedattu sänky.

Viimeksi Hyvinkään lentokentällä on järjestetty vastaavat kemut, kun täällä oli (ehkä hieman surullisenkuuluisakin) Rantarock. Muistelemme kaikki huvittuneesti Rantarock 1998:a  – never forget! Nyt sitten samat naamat ja tuhannet muut ovat kokoontuneet kahdenkymmenen vuoden jälkeiseen luokkakokoukseen, vain aavistuksen erilaisen musiikin pariin.

Hyvinkään ylle on laskeutunut myös säteilevää taikaa. Se tuntui voimakkaimmalta eilen kun CMX soitti Kirosäkeet, taivas repesi ja aurinko valaisi kaiken. Ilma on lentokentällä iltaisin hytisyttävän kylmä, joten jos asiaan voi vielä vaikuttaa, niin kannattaa varata mukaan vähintään villasukat, nahkatakki ja käsineet.

Koko ajan tavatessani uusia ihmisiä, kysyn heiltä ensimmäisenä, miltä Hyvinkää on vaikuttanut ja onko heillä ollut hyvä fiilis kaupungista. En tiedä janoanko kehuja, jonkinlaista vahvistusta omalle tunteelleni, mutta toistaiseksi olen kuullut vain hyviä kokemuksia. Uskon, että Hyvinkää on aidosti panostanut tähän festivaaliin, joka tuplaa hetkeksi kaupungin asukasmäärän. Toivottavasti takana ja edessä on siis hyvä viikonloppu ja loppujen lopuksi tietysti tärkeintä on musiikki.

Sitten vielä yksi päähänpisto, asiat kun tuntuvat elämässäni eskaloituvan helposti ja nopeasti. Rumpujen pärinää! Festivaalihuumassa päätimme ystäväni kanssa lähteä ensi kesänä taas Roskildeen! Jätän tämän todisteen nyt tähän, jotta varmasti pidämme lupauksen:

Kuva: Suvi Tarkkonen

Hyviä rokkeja kaikille – tulkoon musiikista ja ihmisistä hyvää energiaa!

Mainokset

Pyöräilykausi korkattu!

Olen kaiken muun liikunnan ohella ihan pikkuisen hurahtanut pyöräilyyn. Ihan pikkuisen vain. Kaikki alkoi siitä, kun paljastui, että kaksi ystävääni molemmat omistavat sellaisen pumpun, jolla saa ilmaa pyöräni kumeihin. Yleensä pyöräilykauteni viivästyy siksi, etten ehdi tai saa aikaiseksi vierailtua pyöräliikkeessä. Myöhemmin hölkkäkaverini mies rasvasi ketjuni sillä aikaa kun me kirmailimme Sveitsin mäissä (ei tarvitse varmaan sanoa, että kirmailu on hieman liioiteltu ilmaisu, mutta pidän siitä). Vielä kerran suurkiitos! Harvassa lienevät ne ihmiset, jotka ruosteiset ketjut huomattuaan päättävät muuten vain yllättää ja ilahduttaa.

Vanha mummikseni on muutenkin ”hieman” ruosteessa, mutta tarpeelliset osat pelaavat kuin unelma (polkimet, jarrut ja mitä näitä nyt on). En siis voinut muuta kuin ryhtyä tutkimusmatkailemaan Hyvinkäällä ja lähiympäristössä – ei ollut enää tekosyitä.

Kun olin kiertänyt kaupungin Monnin ja lentokentän kautta, ja todellakin selvinnyt Pohjoisen Kehätien mäen polkien, totesin, että voisinhan uskaltautua vähän suurempiinkin koitoksiin. Ajatukset konkretisoituivat pian, kun autottomuudesta johtuen piti miettiä liikkumista Järvenpään työpaikkaan. Pyörä aamulla junaan (ilmaiseksi, kuinka kätevää) ja työvuoron jälkeen pyörällä kotiin. Matkaa oli noin 22 kilometriä ja se taittui yllättävän miellyttävästi. Rakastan tuulta kasvoilla ja aurinkoa iholla. Rakastan vauhtia, vaikka näin vanhemmiten olenkin tullut hieman araksi. Nuorena paahdoin maastopyörälläni niin kovaa kuin vain pääsin, mutta nykyään jarruttelen alamäissä ”ettei vaan sattuisi mitään”.

Samoihin aikoihin työystäväni ajoi päivässä yli 200 kilometriä. Respect! Koska olen päättänyt olla kadehtimatta muita, voin täysillä iloita meidän molempien suorituksesta. Voitimme molemmat oman sarjamme, parasta!

Nyt on vielä sellainen tilanne ratkaisematta, että tarvitsen pyöräilykypärän. Tiedän, että on typeristä typerintä ajella ilman, joten auttakaa! Tarvitsen tyylikkään ja tyyliini sopivan kypärän eli mihin suuntaan ostoksille? Nyt pyöräilygurut ja -velhot vinkkejä kehiin, tiedän että olette siellä!

Loppuun täydellinen soundtrack pyöräretkille (vaikken olekaan hip ja cool ”bike rider” vaan enemmänkin SIG-pyöräilijä – toistaiseksi tosin ilman kypärää):

Juuri nyt kiinnostaa:

Tervetuloa toukokuu! Jos jo aiemmin keväällä olin innoissani valon tuomista mahdollisuuksista, niin nyt alan oikeasti virkoamaan. Lumeton maa, valoisat illat ja hiljalleen lisääntyvä lämpö – olen valmis!

img_8172

  • Olen superonnellinen, että aloitin hölkkäämisen jo tammikuussa. Nyt tuntuu mahtavalta vedellä viiden kilometrin lenkkejä (okei, olen hölkännyt tuon matkan vasta kerran, mutta paluuta lyhyempiin matkoihin ei enää ole), kun ei tarvitse miettiä pakkasasteita ja sitä, mahtuuko juoksukenkiin villasukat. Kuten varmasti tästä jo arvaatte, olen kaukana varusteurheilijasta, mutta haaveissa olisi kyllä jotkut kauniit juoksutrikoot. Kerrankin olin järkevä ja päätin ensin ihastua lajiin ja vasta sitten hankkia siihen tarvittavat (kalliit?) kamat.
  • Uimisesta on tullut viikoittainen harrastus, kun Helsingin uimahalleihin pääsee keskiviikkoisin Veikkaus-kortilla kaksi yhden hinnalla. Jotain hyötyä oli siitäkin kestolotosta, joka ei tehnytkään minusta upporikasta. Toisaalta, kai tämäkin on jonkinlaista pääomaa. Rakastan nykyään keskiviikkoaamuja, jotka vietämme työystäväni kanssa Mäkelänrinteessä. Ei haittaa, vaikka heräänkin kukonlaulun aikaan ja olen jo kahdeksalta Helsingissä altaassa. Jokainen uimalla aloitettu päivä on ollut täyttä timanttia!
  • Ylipäänsä kaikenlainen hyvinvointi ja itsestä huolehtiminen kiinnostaa kovasti. Huhtikuun aikana tein melkoisen ruokaremontin (ehkäpä siitä lisää joskus myöhemmin) ja liikunnasta on tullut säännöllistä, oli sitten pitkiä työpäiviä tai ei. Taisin jotenkin onnistua karsimaan turhia selityksiä. En keksi enää syitä jäädä sohvalle, enkä malta odottaa erilaisten puistojumppien alkamista!
  • Kaiken tämän hyvinvointipuuhailun myötä oli valtava riemu huomata, että Hyvinkään Sveitsissä järjestetään tulevana viikonloppuna Hyvän olon päivät. Tietysti osallistun! Haluan manikyyrin, kokeilla joogaa (hmmm, on mahdollisuus myös skumppajoogaan) ja osallistua erilaisille ryhmäliikuntatunneille. Tarjontaa on valtavasti eli voin vielä helposti muuttaa mieleni ja mennä vaikkapa köysiradoille, akuhierontaan tai rennolle luontoretkelle. Ihan huippua, että tällaista järjestetään Hyvinkäällä!
  • Lisäksi mielessä on oma auto ja vuokra-asunto Kalliosta. Hehheh, ette varmaan arvanneet näitä tulevaksi? Luonnollisestikaan molempia ei kannata hankkia samaan aikaan, mutta katsotaan kumpi järjestyy ensin. Toisaalta kannattanee jättää jotain haaveita syksyynkin, vaikka itseni tuntien silloin on varmaan sata uutta asiaa, joista intoilen. Autoon on todellinen akuutti tarve ja asunto on vähän sellainen haihatteluhaave, mutta täytyy kai niitäkin olla. Siispä: jos sinulla sattuisi olemaan auto käyttämättömänä, niin juuri nyt olisin todella kiinnostunut sen lainaamisesta (jollain sopivalla korvauksella tietysti), ennen kuin saan omani hankittua.

Millaisia ajatuksia ja innostuksia toukokuu muissa herättää? Minulla on sellainen olo, että hengästyttää ja hymyilyttää samaan aikaan. Suukkoja kamut!

Pikavinkit vappuun

Huomenna on toukokuun ensimmäinen päivä. En käsitä, mihin katosi neljä kuukautta tästä vuodesta. Ilmeisesti töihin ja elämän ihmettelyyn. En valita, sillä olen varovaisen innostunut keväästä, auringosta ja kesähaaveista. Juhlitaan nyt kuitenkin tämä vappu ensin!

Tällä kertaa olin poissa, kun töissä vietettiin perinteisiä vappujuhlia ja näin ollen perinteinen vappupallo puuttuu. Kävin tänään kaupassa ja ihailin värikkäitä palloröykkiöitä, mutta päätin selvitä tämän vuoden ilman. Oikeasti haaveeni on joskus saada jättimäinen I Love You -sydänpallo joltain tärkeältä. Ehkä se vielä toteutuu, kuka tietää!

Vietän vapun jälleen perinteisin menoin. Olen valinnut juhlavaatteeksi kimaltavimman mekon, kiharran hiukseni valtavaksi pilveksi ja huulet saavat olla räiskyvän punaiset. Korut ovat tänään(kin) isoja ja heliseviä – more is more, mitä vapun juhlintaan tulee. Ilta tulee olemaan täynnä ystävien seuraa enkä malta odottaa, sillä yksi parhaista ystävistäni on palannut (ainakin hetkellisesti) kotiin. Olen hieman liikuttunut jo valmiiksi!

Vaihtoehto vappuperuukille.

Huomenna aion hakea torilta munkkeja ja kotiin on varattu aineet täytettyihin croissantteihin: valmista taikinaa, mozzarellaa ja ilmakuivattua kinkkua. Vappupäivän villi kortti on se, että sain kutsun erään ponin 30-vuotisjuhliin. Minua naurattaisi loputtomiin, ellen olisi jo niin tottunut elämäni hulvattomiin käänteisiin. Epäilen tosin, että kemut jäävät väliin, koska en tunne sieltä ketään (enkä vähiten tätä synttärisankaria), mutta huippua että minut kutsuttiin mukaan.

Kun päivän hulinat ovat ohi, suosittelen rauhoittumaan Areenasta löytyvän Tokasikajutun parissa. Itse olen sen jo katsonut, mutta dokkari oli niin hyvä, että haluaisin ihan jokaisen näkevän sen. Varsinkin nyt, kun se on tarjolla lähes hopeatarjottimella.

Kuten aina ennenkin: minut saa hakea moottoripyöräajelulle ja minut saa yllättää sillä I Love You -pallolla. Kuplivia suukkoja ystävät!

Lauantaitreffit Zoomissa

Jippii! Tuntuu kuin oltaisiin jo voiton puolella. Iltaisin kun pääsee töistä on valoisaa – silloinkin kun päivä hieman venähtää. Arktisesta maaliskuusta huolimatta asfaltti on kenkien alla kuivaa (ainakin siellä täällä Helsingissä) ja mieli käy kevätkierroksilla. Haluaisin tehdä vaikka mitä kivaa, koska tuntuu että vuorokauteen on lahjoitettu lisää tunteja. Eihän kello oikeasti ole muuttunut yhtään joustavammaksi, mutta valo on luonut hassun kuvitelman pidemmistä päivistä. Niin tai näin, olen täynnä energiaa ja innostus kuplii sydämessä. Ei mennä siihen, etten varsinaisesti voi juuri nyt kanavoida energiaani täysillä juttuihin, joista haaveilen, mutta kyllä niidenkin aika vielä tulee! Olen kevään myötä täynnä toivoa ja se on kuulkaa ihanaa. Ihanaa!

Iloisen mielen ja säähavaintojen lisäksi varma kevään merkki on lauantaina Hyvinkään valtaava Kulttuuri Goes Bar -tapahtuma. Vuosi sitten intoilin Jonnen keikasta, mutta tänä vuonna päätin hypätä tapahtuman syvempään päähän. Rumpujen pärinää! Olen lauantaina koko illan Zoomissa baariemäntänä. En voi lakata nauramasta, sillä tämä on jälleen yksi minulle ominainen päähänpisto. Jos joku tarvitsee sparrailua kyllä-sanan käyttöön, niin suositelkaa ihmeessä minua. Tämän ominaisuuden kanssa ei ehdi tulla tylsää tai tasapaksua elämää. Kaikkea muuta!

Kuvituskuva Madeiran lomamatkalta. Palaan yksityiskohtiin heti, kun on hetki aikaa jäsennellä ajatukset tuosta ihmeellisestä saaresta. Juuri nyt loma tuntuu aika kaukaiselta, vaikkei siitä ole kuin pari hassua viikkoa.

Zoom oli nuorena aikuisena suosikkibaarini Hyvinkäällä. En ole ikinä perustanut kiiltävistä pinnoista, säihkyvistä valoista tai monimutkaisista drinkeistä, vaan tärkeintä ovat samanhenkiset tyypit yhdessä, kohtuuhintaiset virvokkeet ja jos vain mahdollista, jukeboksi. En ole käynyt kyseisessä baarissa enää vuosiin, koska kuvittelen tulleeni vanhaksi, vaikka todellisuudessa ehkä juuri ja juuri sulautuisinkin vielä joukkoon. Nythän se tulevana lauantaina nähdään, kun päivystän baarissa koko illan. En ole ollut Hyvinkäällä missään aikoihin, joten olisipa kiva nähdä mahdollisimman paljon tuttuja! Tulettehan moikkaamaan tai parhaassa tapauksessa viettämään koko illan kanssani?

Seuraavaksi perehdyn illan bändeihin. Ikävä kyllä en ole muilta puuhiltani ehtinyt keskittyä niihin nimiä enempää, mutta tässähän on vielä hyvin aikaa. Sormet ristiin, että saan emännöidä tapahtumaillan parhaita bändejä!

Nähdään lauantaina Zoomissa, pus!

Hyvinkään parhaat: kello viiden tee

Minun pitäisi selvästi viettää enemmän aikaa Hyvinkäällä, sillä edelleen kaupunki pääsee yllättämään. Vaikka hyvä niin. Olisi tylsää olla perillä kaikesta ja joutua sanomaan, ettei täällä ole mitään uutta ja riemastuttavaa.

Viikko sitten ystäväni auttoivat minua kuljettamaan Ulpun hoitoon ja kertoivat olevansa menossa Teesalonki Sylviaan kello viiden teelle. Lähtisinkö mukaan? ”Olette menossa siis minne?” Olin kyllä kuullut teesalongista, mutta jotenkin olin ajatellut, ettei se kosketa minua. En välitä teestä vaan olen kahvin ystävä – kuten ehkä muistatte, juon helposti pahatkin kahvit. Kello viiden tee ja ystävien seura kuitenkin kiinnosti.

Kello viiden teellä tajusin, miksen ole (aiemmin ollut) teen ystävä. Kun olen flunssainen, upotan ensimmäisen kaapin perukoilta löytämäni teepussin kiehuvaan veteen ja unohdan sen siihen ihan liian pitkäksi aikaa. Ei liene siis ihme, ettei minulla ole erityisen maistuvia kokemuksia teestä.

Mutta teesalonki ja myyjien ammattitaito – voi hyvänen aika sentään! Tee oli haudutettu juuri oikeassa lämpötilassa ja, no, kaikin puolin muutenkin oikein. ”Jaa, että tältä teen kuuluu maistua.” Sain myös vaikuttaa makuihin ja tietenkin molemmat teepannumme (toinen valkoista, toinen vihreää) sisälsivät samppanjan vivahteita. Teepannullisen lisäksi viidentoista euroon hintaan sisältyi teevadillinen erilaisia herkkuja: skonsseja, kolmioleipiä, keksejä ja vapaavalintainen leivonnainen. Pitkältä kuulostavasta listasta huolimatta naposteltavaa ei kuitenkaan ollut yltäkylläisesti vaan juuri sopivasti. Arvaatte varmaan jo? Vahva suositus!

Vierailu teesalongissa meni heittämällä tammikuun parhaimpien juttujen joukkoon. Oli ihana pieni teehetki, vaikka kotona odottikin pakkaamattomat tavarat ja muita velvollisuuksia, jotta seuraavana päivänä pääsin lähtemään Milanoon. Täydellinen pysähdys pienen kiireen keskellä!

Psst. Levylautasella pyörii parhaillaan Arctic Monkeys. Bändi tulee Suomeen! Alex Turner tulee Suomeen (ovatkohan iirikseni muuttuneet sydämiksi, apua)! Ei auta muu kuin heiluttaa Flow’lle valkoista lippua ja painua sekaan juhlimaan. Tule jo kesä!

It’s better to burn out than to fade away

Olen tullut siihen tulokseen, että ehdottaisipa minulle nyt melkein mitä tahansa, suostuisin. Tai vähintään nyökyttelisin voimakkaasti. Olen keksinyt itselleni niin paljon kaikkea (älytöntäkin) puuhaa, että kaverini kysyessä kiinnostustani kyykkyhaasteeseen, minun olisi pitänyt tehdä joku ninjatyylinen katoaminen lumihankeen. Sen sijaan silmääkään räpäyttämättä innostus hiipi ääneen ja vastasin tomerasti, että tietenkin olen kiinnostunut, pistä linkkiä vaan tulemaan.

Tämä on tietysti vain todiste siitä, että ihmismieli on valtavan voimakas. Minähän olin viime vuonna hieman alakuloinen, mutta vuodenvaihteessa kyllästyin ja päätin, että tänä vuonna on eri ääni kellossa. Sellainen iloinen ja helisevä ääni. Kyllähän minä tiedän, että aika on jatkuvaa eikä vuodenvaihde oikeasti muuta mitään, mutta osasin kuitenkin asentaa mieleni uudelle taajuudelle ja tässä sitä ollaan, hymyilyttää niin että poskia kihelmöi.

Vuotta ei ole kulunut kuin pari hassua viikkoa, mutta olen ehtinyt jo ratsastamaan, rentoutuskelluntaan, useammalle hölkkälenkille, ruoanlaittopuuhiin ja ystävien seuraan. Kun tähän yhdistää usein aamusta iltaan jatkuvat duunit, niin juuri nyt tuntuu aika hyvältä vain istua sohvalla trikoissa ja villapaidassa. Melkoinen tehostartti, mutta kuten otsikkoon lainasin Neil Youngia, ”it’s better to burn out than to fade away”. Aktiivisuudesta minä pidän, näin on hyvä.

Tulisitko meidän kanssa issikkavaellukselle? Kyllä!

Reilu viikko sitten osallistuin Mintzun tallilla järjestettyyn issikkavaellukseen. Hyvinkäältä tallille on alle puolen tunnin matka, joten sijainti oli juuri sopiva, vaikka varmasti Hyvinkäälläkin järjestetään vastaavia. Oli hauskaa, mutta muistaisinkohan nyt tämän kokemuksen myötä, ettei ratsastus ehkä ole minua varten..? Loppujen lopuksi nimittäin tuntuu aika kuvottavalta olla tilanteessa, johon itsellä ei ole mitään hallintaa. Toisaalta, pitäisi varmaan opetella ratsastamaan, eikä aina vain hypätä tuntemattomaan auttavilla ohjeilla.

Olimme ihastuttavan Sebun kanssa täydellinen pari: mustat vaatteet, valkoinen tukka – valkoiset vaatteet, musta tukka. Kuvat: Noora Lindholm

Meidän on kokeiltava sitä kelluntatankkia! Kyllä!

Kellunta taas oli aavistuksen absurdi kokeilu. Ostimme ystäväni kanssa lahjakortin paikkaan, jossa molemmat pääsivät tunniksi suolavesitankkiin rentoutumaan. Aluksi homma tuntui hieman epämiellyttävällä, mutta pian rentouduin niin, että nukahdin veteen (jälleen yksi todiste elämäni komediallisista piirteistä). Se on kuulemma ihan normaalia, mutta tiedättekö uniset säpsähdykset? Keksitte varmaan mitä niistä seuraa suolavesitankissa – vesi oli ajoittain aika lähellä silmiä. Hahhah, että sellaiset maanantainokoset tällä kertaa.

Meillä on muuten edelleen yksi kerta kelluntaan ja möisimme sen mielellään eteenpäin. 30 euroa, hihkaise jos kiinnostaa!

Sähän alat mun hölkkäkaverikseni! Kyllä!

Mitäpä muuta sitä voisi elvyttää tammikuussa kuin hiipuneen hölkkäharrastuksen? Olin kaverini kanssa lounaalla, kun joidenkin keskustelujen seurauksena hän totesi, että minähän alan hänen hölkkäkaverikseen. Ei tarvitse varmaan erikseen kertoa, mitä vastasin – ja kuinka innostuneella äänellä. Se oli hyvä ja järkevä kyllä. Pelkästään suunnitelma teki minut onnelliseksi, enkä voi tarpeeksi hehkuttaa hölkän jälkeistä tunnetta. Puhdasta euforiaa! En tajunnut aiemmin, kuinka paljon kaipasinkaan hölkkäämistä, joten onneksi Hanna vedit minut takaisin hommaan. Kiitos!

Kyllä, kyllä, kyllä!

Edellä mainittujen juttujen lisäksi teen siis kyykkyjä, kirjoitan päiväkirjaa, luen dekkaria, teen ruokaa kerralla viikoksi, kuuntelen musiikkia ja voisin ahmia Twin Peaksia jaksokaupalla. Ja arvatkaa mitä, rakastan jokaista hetkeä!

Jos olet vanhan Twin Peaksin ystävä, eikä tämä uusi oikein lähde, niin anna sille vielä mahdollisuus. Minäkin olin aluksi ihan pihalla ja hieman pettynyt, mutta nyt kun sarja lähenee loppuaan, olen jakso jaksolta enemmän innoissani. Hävettää tunnustaa, mutta minulla saattoi nousta kyyneleet silmiin, kun Dale Cooper sanoi: ”Minä olen FBI.” Voi taivas, että olen höpsö.

Helmet-musiikkihaasteen kanssa taas päätin tehdä niin, että kuuntelen levyn aina kävelylenkillä. Ensimmäinen viikko meinasi mennä pieleen, mutta niin vain lähdin sunnuntai-iltana ihan liian myöhään kävelylle ja korvissa soi konseptilevy. Älkää siis kummastelko sunnuntai-iltaisin Hyvinkäällä kävelevää mustiinpukeutunutta tyyppiä, minä se vain olen suorittamassa musahaastetta.

Tämä hullunkurinen tammikuu jatkuu ensi viikonloppuna Matkamessuilla, kun olen mukana Hyvinkään osastolla, ja loppukuusta ehkä Italiassa. Katsotaan, mihin kaikkeen tämä uusi ja entistäkin iloisempi asenne minut johdattaa. Paljon iloa ja suukkoja kaikkien tammikuuhun!

Psst. Viimeksi kun julkaisin Izo FitzRoyn biisin, sain kaveriltani vastalahjaksi tämän. Aika sopiva juuri tähän hetkeen! I’m living my life like it’s golden. Pus!