Lauantaitreffit Zoomissa

Jippii! Tuntuu kuin oltaisiin jo voiton puolella. Iltaisin kun pääsee töistä on valoisaa – silloinkin kun päivä hieman venähtää. Arktisesta maaliskuusta huolimatta asfaltti on kenkien alla kuivaa (ainakin siellä täällä Helsingissä) ja mieli käy kevätkierroksilla. Haluaisin tehdä vaikka mitä kivaa, koska tuntuu että vuorokauteen on lahjoitettu lisää tunteja. Eihän kello oikeasti ole muuttunut yhtään joustavammaksi, mutta valo on luonut hassun kuvitelman pidemmistä päivistä. Niin tai näin, olen täynnä energiaa ja innostus kuplii sydämessä. Ei mennä siihen, etten varsinaisesti voi juuri nyt kanavoida energiaani täysillä juttuihin, joista haaveilen, mutta kyllä niidenkin aika vielä tulee! Olen kevään myötä täynnä toivoa ja se on kuulkaa ihanaa. Ihanaa!

Iloisen mielen ja säähavaintojen lisäksi varma kevään merkki on lauantaina Hyvinkään valtaava Kulttuuri Goes Bar -tapahtuma. Vuosi sitten intoilin Jonnen keikasta, mutta tänä vuonna päätin hypätä tapahtuman syvempään päähän. Rumpujen pärinää! Olen lauantaina koko illan Zoomissa baariemäntänä. En voi lakata nauramasta, sillä tämä on jälleen yksi minulle ominainen päähänpisto. Jos joku tarvitsee sparrailua kyllä-sanan käyttöön, niin suositelkaa ihmeessä minua. Tämän ominaisuuden kanssa ei ehdi tulla tylsää tai tasapaksua elämää. Kaikkea muuta!

Kuvituskuva Madeiran lomamatkalta. Palaan yksityiskohtiin heti, kun on hetki aikaa jäsennellä ajatukset tuosta ihmeellisestä saaresta. Juuri nyt loma tuntuu aika kaukaiselta, vaikkei siitä ole kuin pari hassua viikkoa.

Zoom oli nuorena aikuisena suosikkibaarini Hyvinkäällä. En ole ikinä perustanut kiiltävistä pinnoista, säihkyvistä valoista tai monimutkaisista drinkeistä, vaan tärkeintä ovat samanhenkiset tyypit yhdessä, kohtuuhintaiset virvokkeet ja jos vain mahdollista, jukeboksi. En ole käynyt kyseisessä baarissa enää vuosiin, koska kuvittelen tulleeni vanhaksi, vaikka todellisuudessa ehkä juuri ja juuri sulautuisinkin vielä joukkoon. Nythän se tulevana lauantaina nähdään, kun päivystän baarissa koko illan. En ole ollut Hyvinkäällä missään aikoihin, joten olisipa kiva nähdä mahdollisimman paljon tuttuja! Tulettehan moikkaamaan tai parhaassa tapauksessa viettämään koko illan kanssani?

Seuraavaksi perehdyn illan bändeihin. Ikävä kyllä en ole muilta puuhiltani ehtinyt keskittyä niihin nimiä enempää, mutta tässähän on vielä hyvin aikaa. Sormet ristiin, että saan emännöidä tapahtumaillan parhaita bändejä!

Nähdään lauantaina Zoomissa, pus!

Mainokset

Hyvinkään parhaat: kello viiden tee

Minun pitäisi selvästi viettää enemmän aikaa Hyvinkäällä, sillä edelleen kaupunki pääsee yllättämään. Vaikka hyvä niin. Olisi tylsää olla perillä kaikesta ja joutua sanomaan, ettei täällä ole mitään uutta ja riemastuttavaa.

Viikko sitten ystäväni auttoivat minua kuljettamaan Ulpun hoitoon ja kertoivat olevansa menossa Teesalonki Sylviaan kello viiden teelle. Lähtisinkö mukaan? ”Olette menossa siis minne?” Olin kyllä kuullut teesalongista, mutta jotenkin olin ajatellut, ettei se kosketa minua. En välitä teestä vaan olen kahvin ystävä – kuten ehkä muistatte, juon helposti pahatkin kahvit. Kello viiden tee ja ystävien seura kuitenkin kiinnosti.

Kello viiden teellä tajusin, miksen ole (aiemmin ollut) teen ystävä. Kun olen flunssainen, upotan ensimmäisen kaapin perukoilta löytämäni teepussin kiehuvaan veteen ja unohdan sen siihen ihan liian pitkäksi aikaa. Ei liene siis ihme, ettei minulla ole erityisen maistuvia kokemuksia teestä.

Mutta teesalonki ja myyjien ammattitaito – voi hyvänen aika sentään! Tee oli haudutettu juuri oikeassa lämpötilassa ja, no, kaikin puolin muutenkin oikein. ”Jaa, että tältä teen kuuluu maistua.” Sain myös vaikuttaa makuihin ja tietenkin molemmat teepannumme (toinen valkoista, toinen vihreää) sisälsivät samppanjan vivahteita. Teepannullisen lisäksi viidentoista euroon hintaan sisältyi teevadillinen erilaisia herkkuja: skonsseja, kolmioleipiä, keksejä ja vapaavalintainen leivonnainen. Pitkältä kuulostavasta listasta huolimatta naposteltavaa ei kuitenkaan ollut yltäkylläisesti vaan juuri sopivasti. Arvaatte varmaan jo? Vahva suositus!

Vierailu teesalongissa meni heittämällä tammikuun parhaimpien juttujen joukkoon. Oli ihana pieni teehetki, vaikka kotona odottikin pakkaamattomat tavarat ja muita velvollisuuksia, jotta seuraavana päivänä pääsin lähtemään Milanoon. Täydellinen pysähdys pienen kiireen keskellä!

Psst. Levylautasella pyörii parhaillaan Arctic Monkeys. Bändi tulee Suomeen! Alex Turner tulee Suomeen (ovatkohan iirikseni muuttuneet sydämiksi, apua)! Ei auta muu kuin heiluttaa Flow’lle valkoista lippua ja painua sekaan juhlimaan. Tule jo kesä!

It’s better to burn out than to fade away

Olen tullut siihen tulokseen, että ehdottaisipa minulle nyt melkein mitä tahansa, suostuisin. Tai vähintään nyökyttelisin voimakkaasti. Olen keksinyt itselleni niin paljon kaikkea (älytöntäkin) puuhaa, että kaverini kysyessä kiinnostustani kyykkyhaasteeseen, minun olisi pitänyt tehdä joku ninjatyylinen katoaminen lumihankeen. Sen sijaan silmääkään räpäyttämättä innostus hiipi ääneen ja vastasin tomerasti, että tietenkin olen kiinnostunut, pistä linkkiä vaan tulemaan.

Tämä on tietysti vain todiste siitä, että ihmismieli on valtavan voimakas. Minähän olin viime vuonna hieman alakuloinen, mutta vuodenvaihteessa kyllästyin ja päätin, että tänä vuonna on eri ääni kellossa. Sellainen iloinen ja helisevä ääni. Kyllähän minä tiedän, että aika on jatkuvaa eikä vuodenvaihde oikeasti muuta mitään, mutta osasin kuitenkin asentaa mieleni uudelle taajuudelle ja tässä sitä ollaan, hymyilyttää niin että poskia kihelmöi.

Vuotta ei ole kulunut kuin pari hassua viikkoa, mutta olen ehtinyt jo ratsastamaan, rentoutuskelluntaan, useammalle hölkkälenkille, ruoanlaittopuuhiin ja ystävien seuraan. Kun tähän yhdistää usein aamusta iltaan jatkuvat duunit, niin juuri nyt tuntuu aika hyvältä vain istua sohvalla trikoissa ja villapaidassa. Melkoinen tehostartti, mutta kuten otsikkoon lainasin Neil Youngia, ”it’s better to burn out than to fade away”. Aktiivisuudesta minä pidän, näin on hyvä.

Tulisitko meidän kanssa issikkavaellukselle? Kyllä!

Reilu viikko sitten osallistuin Mintzun tallilla järjestettyyn issikkavaellukseen. Hyvinkäältä tallille on alle puolen tunnin matka, joten sijainti oli juuri sopiva, vaikka varmasti Hyvinkäälläkin järjestetään vastaavia. Oli hauskaa, mutta muistaisinkohan nyt tämän kokemuksen myötä, ettei ratsastus ehkä ole minua varten..? Loppujen lopuksi nimittäin tuntuu aika kuvottavalta olla tilanteessa, johon itsellä ei ole mitään hallintaa. Toisaalta, pitäisi varmaan opetella ratsastamaan, eikä aina vain hypätä tuntemattomaan auttavilla ohjeilla.

Olimme ihastuttavan Sebun kanssa täydellinen pari: mustat vaatteet, valkoinen tukka – valkoiset vaatteet, musta tukka. Kuvat: Noora Lindholm

Meidän on kokeiltava sitä kelluntatankkia! Kyllä!

Kellunta taas oli aavistuksen absurdi kokeilu. Ostimme ystäväni kanssa lahjakortin paikkaan, jossa molemmat pääsivät tunniksi suolavesitankkiin rentoutumaan. Aluksi homma tuntui hieman epämiellyttävällä, mutta pian rentouduin niin, että nukahdin veteen (jälleen yksi todiste elämäni komediallisista piirteistä). Se on kuulemma ihan normaalia, mutta tiedättekö uniset säpsähdykset? Keksitte varmaan mitä niistä seuraa suolavesitankissa – vesi oli ajoittain aika lähellä silmiä. Hahhah, että sellaiset maanantainokoset tällä kertaa.

Meillä on muuten edelleen yksi kerta kelluntaan ja möisimme sen mielellään eteenpäin. 30 euroa, hihkaise jos kiinnostaa!

Sähän alat mun hölkkäkaverikseni! Kyllä!

Mitäpä muuta sitä voisi elvyttää tammikuussa kuin hiipuneen hölkkäharrastuksen? Olin kaverini kanssa lounaalla, kun joidenkin keskustelujen seurauksena hän totesi, että minähän alan hänen hölkkäkaverikseen. Ei tarvitse varmaan erikseen kertoa, mitä vastasin – ja kuinka innostuneella äänellä. Se oli hyvä ja järkevä kyllä. Pelkästään suunnitelma teki minut onnelliseksi, enkä voi tarpeeksi hehkuttaa hölkän jälkeistä tunnetta. Puhdasta euforiaa! En tajunnut aiemmin, kuinka paljon kaipasinkaan hölkkäämistä, joten onneksi Hanna vedit minut takaisin hommaan. Kiitos!

Kyllä, kyllä, kyllä!

Edellä mainittujen juttujen lisäksi teen siis kyykkyjä, kirjoitan päiväkirjaa, luen dekkaria, teen ruokaa kerralla viikoksi, kuuntelen musiikkia ja voisin ahmia Twin Peaksia jaksokaupalla. Ja arvatkaa mitä, rakastan jokaista hetkeä!

Jos olet vanhan Twin Peaksin ystävä, eikä tämä uusi oikein lähde, niin anna sille vielä mahdollisuus. Minäkin olin aluksi ihan pihalla ja hieman pettynyt, mutta nyt kun sarja lähenee loppuaan, olen jakso jaksolta enemmän innoissani. Hävettää tunnustaa, mutta minulla saattoi nousta kyyneleet silmiin, kun Dale Cooper sanoi: ”Minä olen FBI.” Voi taivas, että olen höpsö.

Helmet-musiikkihaasteen kanssa taas päätin tehdä niin, että kuuntelen levyn aina kävelylenkillä. Ensimmäinen viikko meinasi mennä pieleen, mutta niin vain lähdin sunnuntai-iltana ihan liian myöhään kävelylle ja korvissa soi konseptilevy. Älkää siis kummastelko sunnuntai-iltaisin Hyvinkäällä kävelevää mustiinpukeutunutta tyyppiä, minä se vain olen suorittamassa musahaastetta.

Tämä hullunkurinen tammikuu jatkuu ensi viikonloppuna Matkamessuilla, kun olen mukana Hyvinkään osastolla, ja loppukuusta ehkä Italiassa. Katsotaan, mihin kaikkeen tämä uusi ja entistäkin iloisempi asenne minut johdattaa. Paljon iloa ja suukkoja kaikkien tammikuuhun!

Psst. Viimeksi kun julkaisin Izo FitzRoyn biisin, sain kaveriltani vastalahjaksi tämän. Aika sopiva juuri tähän hetkeen! I’m living my life like it’s golden. Pus!

Hyvinkään parhaat: Sveitsin uimala

Hei hyvinkääläiset, menkää uimaan! Ja te kaikki muut, tulkaa Hyvinkäälle uimaan! Minulla alkoi tänään joululoma ja olen kehittänyt itselleni pienen jouluperinteen. Sen toteutuminen riippuu aina mielialasta, mahdollisesta lomaflunssasta ja ilmasta, mutta nyt tähdet olivat oikeassa asennossa. Rakastan ihan valtavasti joulun alla järjestettäviä kynttiläuinteja ja aika usein joululomalla käynkin uimassa. Ei toivoakaan, että olisin jaksanut viikolla Töölöön iltayhdeksältä, mutta Hyvinkäällä kynttiläuinti on mahdollista aamuisin. Parasta!

Älkää antako ankean ja harmaan kuvan hämätä. Tuolta sisältä löytyy pieni paratiisi!

Ensimmäisenä loma-aamuna kello soi ennen seitsemää. On rehellisyyden nimissä sanottava, että olisin siinä vaiheessa voinut vasaroida puhelimen pirstaleiksi, mutta parin torkutuksen jälkeen muistin, että minähän olin ajatellut mennä uimaan. Makasin lamaantuneena peiton alla ja mietin kaikki mahdolliset syyt, miksei tänään kannata lähteä liikkumaan, mutta jostain löytyi ihmeellinen tarmo ja ajattelin, että taidanpa vain lähteä kävelemään Sveitsin suuntaan.

Tietenkin se oli paras mahdollinen päätös! Tajusin sen heti ensimmäisten vetojen aikana. Tätä minä rakastan, tämä tekee minut onnelliseksi. Unohduin veden turkoosiin ja vain liikuin eteenpäin. Matkalla olin ajatellut, että uimisen aikana voin hyvin miettiä kaikki ostamattomat joululahjat kuntoon, mutta mitä vielä. Olin jossain omassa ulottuvuudessani, mihin ei päässyt yksikään arkinen asia. Katse oli tiukasti edessä pyörteilevässä vedessä, veden alla tuikkivissa valoissa ja tietenkin niissä altaan laidoilla lepattavissa liekeissä. Kynttiläuintihan siis tarkoittaa sitä, että allasalueen valot on himennetty ja altaiden reunoille laitettu kynttilöitä luomaan tunnelmaa. Kauneinta on pilkkopimeällä, mutta aamun hämäryys toimii myös vallan mainiosti.

Puhuimme työystäväni kanssa jokin aika sitten meditaatiosta. Siitä, että pitää kuvitella itsensä johonkin täydelliseen paikkaan, sielunmaisemaan. Altaassa tajusin, että minun rauhoittava paratiisini olisi vesi. Turkoosit pyörteet, jotka rauhoittavat juoksevan mieleni sekunnissa.

Vaikka uiminen on minulle rentoutumista, niin tavallaan kuitenkin suoritan sitä. Uin aina vähintään kilometrin ja pyrin johonkin tiettyyn aikaan. Jossain vaiheessa uidessa mietin, että ehkä minun olisi syytä mennä uintitekniikkakurssille, jotta voisin olla parempi ja nopeampi. Jos nimittäin uimahalleissa valittaisiin ”uimaetanoita”, saisin aina kultamitalin. Ihan jokainen kunnosta ja iästä riippumatta ohittaa minut. Tänään olin erästä nopeampi, mutta luulen että hän vain otti rennosti. Päätin nyt kuitenkin jättää tekniikkakurssin väliin – uiminen saa olla minulle jatkossakin se asia, jossa voin olla kiirehtimättä. Uiminen olkoon minulle keino hidastaa elämää.

Ja Sveitsin uimala, se on ihana! Olin paikalla (torkutuksesta huolimatta) oikeaan aikaan, sillä sain uida lähes koko ajan yksin omalla radallani. Mikään ei ole niin vapauttavaa kuin altaan päässä nähdä edessään tyhjä rata. Vedot voivat olla leveitä ja vauhti vain se, mihin pystyy, ei tarvitse pingottaa.

Uinnin jälkeen lämmittelin vähän aikaa terapia-altaassa (jostain toisesta saattoi näyttää siltä, että painin hierovia poreita vastaan – en todellakaan tajunnut, että vesi voi liikkua sellaisella voimalla) ja pääsin saunomaan ihan yksin tähtitaivasvalojen alle. Täydellinen loma-aamu!

Hyvinkäällä kynttiläuintia on ainakin vielä huomenna ja hinta on vaivaiset 3,50. Suosittelen, support your local!

Rakastan lomaa, rakastan uimista ja rakastan Hyvinkäätä. Juuri nyt ei voi parempaa olla!

Pyöräretkellä

Nyt kun sade ropisee kattoon on hyvä muistella yhtä kaunista syysiltaa, jolloin tein pienen pyöräretken – tour de Hyvinkään, joku voisi sanoa. Sattui olemaan tunti luppoaikaa, ihanan kirpeä syysilma ja riittävästi auringonsäteitä (juuri niin kauniita kuin syyskuussa vain voi olla). Laitoin lämpimästi päälle, musiikkia korviin ja hyppäsin pyörän selkään.

Vanha pyöräni on oikea pommi, mutta palvellut kerran jopa 80 kilometrin pienen vaelluksen, joten sillä on tunnearvoa. Kolme vaihdetta riittää Hyvinkäällä kaikkeen, joten en tarvitse mitään uudempaa ja parempaa.

Suuntasin Vehkojalle ja sieltä Hyvinkään vanhimpaan osaan: Hyvinkäänkylään. Ajoin ohi peltojen, sekalaisten muistojen ja satunnaisten lenkkeilijöiden. Ylemmät voimat ohjasivat musiikkia niin, että ylämäissä tsemppasi muun muassa David Bowien Starman ja kun pääsi laskettelemaan alamäkeen, korvissa soi Beastie Boysin Sabotage.

Kurvailin maaseutuoppilaitoksen pihan läpi nähdäkseni lehmiä ja vanhan kolmostien varressa pysähdyin kuvaamaan ilta-aurinkoa ja Vantaanjokea. Kun voimat alkoivat jossain Koneen tienoilla hiipua, Massive Attackin Unfinished Sympathy antoi uutta toivoa ja virtaa.

Ei Hyvinkää mikään San Francisco ole, mutta sijainti salpausselällä luo ihan mukavasti korkeuseroja. Olinkin loppuillan elämäni tunnossa suorituksestani ja niin täynnä hyvää oloa, ettei mitään järkeä.

Samoihin aikoihin luin Nälkä-nettijulkaisusta Graciaksen haastattelun. Hän sanoi, että haluaisi elää sellaista elämää, josta ei tarvitse ottaa lomaa. Totisesti! Antakaa vähän vielä kauniita syysiltoja, irtonaisia tunteja ja keho, joka jaksaa ärsyttävätkin mäet. Sellaisesta elämästä en kaipaa lomaa.

Syntymäpäiväjuhlat

Tervetuloa syntymäpäiväjuhliin! Turvasatamani 41 minuuttia Helsinkiin täytti eilen kaksi vuotta. Mikä ihastuttava pieni taapero! Näissä juhlissa ei leikitä aasinhäntää tai pidetä hassuja hattuja (ööh, ei ehkä muidenkaan 2-vuotiaiden kemuissa), mutta kuunnellaan hyvää musiikkia ja puhutaan onnellisuudesta. Laittakaahan alta soimaan kappale, jonka äänimaailma kiteyttää täydellisesti näiden juhlien tunnelman.

On kaksi vuotta siitä, kun epäilevin mielin julkaisin Siltakadun. En tiedä, onko siitä tultu kovinkaan pitkälle, mutta ainakin elettyä elämää on tallessa kahden vuoden ajalta. Hyvinkäällä vietetty aika ei ole lisääntynyt, mutta rakkauteni on vahvistunut. Tuntuu siltä kuin kaupunki olisi parin viime vuoden aikana muuttunut hieman eläväisemmäksi. On tapahtumia, musiikkia, iloisia ihmisiä ja jopa elokuvajuhlat! Eiköhän tästä kaupungista ammenneta taustamaisemaa ajatuksilleni vielä vuosiksi eteenpäin.

Entä minä sitten? En tiedä olenko muuttunut, kasvanut tai kehittynyt – ainakin olen vanhentunut – mutta totta vie olen tarttunut mitä ihmeellisimpiin asioihin ja toisaalta nauttinut arkisistakin jutuista täysillä. Olen antanut flow’n kuljettaa ja välillä törmännyt seinään, mutta aika usein löytänyt myös paratiisin. Olen tehnyt asioita, joita haluan ja taidan juuri nyt olla aika onnellinen.

Synttärikuvituksena harvinaista todistusaineistoa siitä, kuinka nämä kirjoitukset syntyvät. Etsi poikkeamat!

Koska blogin ikuisuusaihe on onnellisuus, haluan jakaa kanssanne muutaman arkisen onnellisuutta lisäävän asian. Kuvitelkaa tämän olevan syntymäpäivävieraille jaettava lahjakassi (mistä ihmeestä sellainenkin tapa tähän maailmaan on putkahtanut). Juuri nyt onnelliseksi tekevät:

Kahvi
En tiedä onnellisempaa hetkeä kuin sen, kun herään aamulla klo 5.45 tuoreen kahvin tuoksuun. Kahvinkeittimeni hajosi viime viikolla ja vielä samana iltana kiiruhdin ostamaan uutta samanlaista – en vain voisi luopua aamun ensimmäisestä kupillisesta. Olen antanut itsestäni todellisen kahvi-ihmisen kuvan, sillä työystäväni toivoi kirjoitusta kahvista. Erinomainen idea, mutta nyt on tunnustettava, etten ymmärrä hienoista kahveista mitään. Tunnuslauseeni on jo vuosia ollut: ”Where the coffee is cheap are the most intense conversations.” Uskon esimerkiksi huoltoasemilla ja kaurismäkeläisiltä tuntuvissa kuppiloissa vietettyihin kahvihetkiin – niihinkin, joissa kuppiin saa ne pari tuntia seisseet jämät. En osaisi olla hienoissa kahviloissa – olen yksinkertaisuuden ystävä.

Kuivashampoo
Jokaisen kiireisen päivän pelastus. Kyllä se kuulkaa lisää onnellisuutta aika tuntuvasti, kun voi kymmenessä sekunnissa suihkaista kuontalon kuntoon ja painella taas seuraaviin seikkailuihin.

Kaverit
Tiedän, että tämä ystävien ylistys alkaa mennä jo liiallisuuksiin, mutta mitä sitä peittelemään. Juuri nyt onnelliseksi tekee se, että minuun pidetään yhteyttä ja aikataulujeni mukaan yritetään järjestää asioita, vaikka kalenterini on näin elokuussa mahdoton. Taitavat olla tosiystäviä.

Keikat
Olen juuri nyt rakastunut musiikkiin enemmän kuin aikoihin. Viimeksi tiistaina maleksin iltakokouksen jälkeen Helsingin keskustaan Mara Ballsin ilmaiskeikalle. Istuin alas, otin juoman ja painoin silmät kiinni, kun yksi tämän hetken sykähdyttävimmistä bändeistä alkoi soittaa. Sen jälkeen olin koko illan hattaraisen onnellisessa tilassa. Kiitos!

Kantarellit
Kunhan saan tämän tekstin julkaistua, siirryn keittiöön paistamaan valtavaa kasaa kantarelleja. Jääkaappi on täynnä sesonkiruokaa ja vietän mielelläni illan viimeiset tunnit sitä valmistaen. Olen löytänyt ihmisen, joka poimii minulle valtavan laatikon sieniä kahdellakympillä ja minulle on lähetetty kantarelleja jopa Kemiöstä asti. Ei ihan lähiruokaa, mutta ilmeisellä rakkaudella toimitettua ruokaa. Mitä jos elämäni karma näkyykin syksyn sienisatona? Minulla taitaa olla kantarellikarma.

Siinä se! Mikä arkinen asia sinut tekee onnelliseksi (ei tarvitse alkaa k-kirjaimella)?

Kaksi vuotta! It’s all good. It’s all damn good!

Psst. Vuosi sitten perustin vuoden ikään selviytyneelle blogille oman Facebook-sivun. Tervetuloa tykkäämään ja seuraamaan!

Kulomäki 4.30 a.m.

Kesä on pyrähtänyt puoleen, vaikka tuntuu ettei se oikein ole alkanutkaan. Olen päättänyt, että minun kesäni alkaa täysillä huomenna, kun siirryn ulkoilmaan ja merimaisemaan (säätiedotusten mukaan sateeseen, mutta en anna sen haitata). Pian riennän myös toiselle puolen Suomea ja saatanpa vielä vähän lennähtääkin jonnekin. Katsotaan, mitä käänteitä kohtalo on minulle varannut.

Muutama taianomainen kesäyö on kuitenkin koettu. Ehkä tärkeimpänä oli kipuaminen Hyvinkään korkeimmalle kohdalle, aivan liian pitkän yön päätteeksi. Vietimme iltaa ystävieni kanssa ja yhtäkkiä olikin jo aamu. Pääsin ystäväpariskunnan kyydillä kotiin ja juuri ennen viimeisiä risteyksiä toinen heistä ehdotti, että mentäisiinkin katsomaan auringonnousua Kulomäkeen. Silmät lupsuivat kiinni, mutten halunnut jäädä ulkopuolelle mistään kauniista. Tietysti mennään!

Myös paikalliset poliisit olivat katselemassa maisemia ja vaihdoimme muutaman sanan. Me kapusimme vielä korkeammalle – sille korkeimmalle kohdalle. Tuuli sekoitti hiukset ja väsymys pakotti lihaksia, mutta valvominen ja kiipeäminen olivat tuon hetken arvoisia. Myöhästyimme ihan niistä ensimmäisistä säteistä, mutta ei se mitään, onneksi auringossa on aina taikaa.


Kotimatkalla halusin kuulla Nick Cavea, olen nimittäin rakastunut tähän:

Alkukesästä mietin, että biisi on ehdottomasti syysillan ja punaviinilasillisen soundtrack, mutta yllättävän hyvin se näköjään toimii myös aamuyöllä tyhjässä kaupungissa. Silloin kun vastatuuli on sekoittanut hiukset, moottorin lempeä hurina pakottaa ummistamaan silmät ja auton ikkuna tuntuu sopivan viileältä poskea vasten.