15. Love Will Tear Us Apart

Tuntuu aina vähän ahdistavalta kuunnella artisteja, jotka menehtyivät tarkoituksella ihan liian nuorina. Saada kiinni siitä tuskasta ja ahdistuksesta, mikä johdatti vielä hetken aikaa eteenpäin. Pitää olla tosi varovainen, ettei itsekin horjahda lohduttomuuden syviin vesiin. En voisi ikinä esimerkiksi kuunnella sunnuntai-iltaisin kynttilänvalossa Nick Drakea – se olisi luovutusvoitto pimeälle.

Joy Divisionin tapauksessa musiikki voittaa muun ahdistavuuden. Tai oikeastaan se vain luo täydellisen kokonaisuuden. Tulee ahaa-elämys, että juuri tältähän jokin tietty tunnetila kuulostaa. Joku siinä vain on, että kurjuudesta syntyy taidetta ja jotain unohtumattoman kaunista – niin karulta ja kylmältä kuin toteamus kuulostaakin. Iloisena ei oikein saa kiinni ihmisen syvimmistä tunteista.

Ian Curtisin kumiseva ääni kertoo totuuden:

You cry out in your sleep
All my failings exposed
And there’s a taste in my mouth
As desperation takes hold
Just that something so good
Just can’t function no more

En halua latistaa kenenkään joulutunnelmaa, mutta mitä rakkauteen tulee, niin nyt ollaan asian ytimessä. Elämässä on aina vaiheita, kun jotain kammottavaa ja surullista tapahtuu. Silloin on mieli koetuksella – on päätettävä joko jatkaa eteenpäin (vaikka sitten epävarmoin askelin) tai luovutettava. Omien tutkimusteni mukaan kömpelöt askeleet muuttuvat lopulta itsevarmaksi kävelyksi ja jopa juoksuksi. On vain uskottava itseensä, elämään ja tietysti rakkauteen. Tietysti.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s