Syksyn suurin rakkaus

Rakkauden ja pakkomielteen välissä on veteen piirretty viiva. Kävin tänä syksynä kaksi kertaa katsomassa Absoluuttista Nollapistettä. Samat biisit ja sama vimmainen odotus. Mittapuullani horjutaan nyt juuri siinä pakkomielteen rajalla, mutta kallistutaan kuitenkin rakkauden puolelle. Sain kuulla kaksi kertaa Mustaa ei ole ja tunnistin sen jo ensimmäisellä keikalla ensimmäisistä kokeilevista äänistä. Nuo hetket olivat taianomaisia, merkityksellisiä.


Rakastan bändissä kaikkea, mutta eniten oivaltavia sanoituksia. Yksikään lempikappaleistani ei löydy YouTubesta (eikä niitä soitettu nyt keikoilla), mutta kuunnelkaa vaikkapa Spotifysta seuraavat:

Täytyy muistaa (tapaus Foliosurmat)

Iskuvinkkejä Absoluuttisen Nollapisteen tapaan. Aah, täydellistä!

Romanttinen komedia

Vain muukalaisten pöydässä
itseään enää sietää
Heille voi teeskennellä sotasankaria,
eivätkä he saa ehkä tietää.
Aina muukalaisten silmissä,
ei kani ole kettu.
Kyllä sen näkee
kuka on pelastunut raunioista
ja kuka on pelastettu.

Tuon viestin sisältöä ei voisi paremmin ilmaista: ”Kyllä sen näkee kuka on pelastunut raunioista ja kuka on pelastettu.” Totisesti.

Toukokuun leikit

Voi kunpa voisin edes joskus kirjoittaa jotain lähellekään yhtä nokkelaa.

En ole asiantuntija kommentoimaan soittajia teknisesti, mutta Aki Lääkkölän täytyy olla melkoinen lahjakkuus. Epäilen hänen olevan yksi Suomen taitavimmista muusikoista.

Hienointa yhtyeessä on se, että alla olevasta videosta on kasvettu nykypäivään tinkimättä omasta tyylistä. Kappale saa edelleen ihon kananlihalle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s