Oi aikoja, oi taitoja

Sanotaan, että työelämässä johtajan ympärillä tulisi olla häntä itseään fiksumpia tyyppejä. Niin totta! Johtaja on toivottavasti hyvä johtamaan ja muut oman alansa asiantuntijoita.

Olen soveltanut ajatusta vahingossa omaan elämääni niin, että ystäväni ovat minua taitavampia monella eri alalla. Niin monella, että melkein huimaa. Ja kun nyt arjesta ja ystävyyssuhteista puhutaan, niin kukaan ei ole johtaja (no, ainakaan minä). Porskutetaan vain menemään yhteisen turvaverkkomme suojissa.

Kuva: Outi Lindroos

Ystäväjoukosta löytyy (vähintään) Hyvinkään paras verhoilija. Joskus kun oma elämä, tai ainakin huonekalut, piti koota tyhjästä, hän verhoili minulle maailman kauneimman sohvan. Se oli melkoinen osoitus ystävyydestä ja avusta. Yksi ystävistäni on taas minulle maailman paras hieroja. Kun (aina liian pitkän tauon jälkeen) menen rättiväsyneenä hierontaan, siellä odottaa minua varten koottu soittolista joko valaanlaulua tai elokuvasävelmiä. Ja unettavan tunnin jälkeen juodaan kahvit, vaihdetaan viimeisimmät kuulumiset ja nauretaan kippurassa elämän sattumuksia. Kun keittiössäni sattui vesivahinko, remonttiosaaminen oli tekstiviestin päässä. Eräs on tukipilari graafisessa suunnittelussa ja toiselta saan parhaat kirjasuositukset ja ruokareseptit. Yksi ystävistäni on niin tehokas myyjä, että ostaisin häneltä varmasti pussitettua ilmaa (jos tunnistat itsesi, pyydän, ettet kuitenkaan möisi sitä minulle). Eräs sparraa minua liikkumaan ja toinen on asiantuntija pedagogisissa menetelmissä. On ystävä, joka tietää kaiken, siis ihan kaiken, musiikista ja soittaa kitaralla oikeastaan mitä tahansa. Tietokoneongelmissa osaajia on enemmän kuin tarpeeksi.

Melkoinen kimara lahjakkuuksia! Luonnollisesti jokaisella on mieli ja sydän täyttä timanttia sekä lukemattomia muitakin taitoja, mutta nämä nyt tulivat ensimmäisenä mieleen.

Kuva: Outi Lindroos

Kun käyn mielessäni läpi tätä listaa näistä taitavista ja ihanista ihmisistä, alan väkisinkin miettiä, mikä ihme oma taitoni oikeastaan on. Mitä minulla on vastavuoroisesti tarjota näille maailman parhaille ystäville? Olen surkea missä tahansa kädentaidossa, joten mikä voisi olla erikoisuuteni?

Tein tässä jokin aika sitten erään motivaatiokirjeen, jossa piti kertoa omista parhaista puolista. Ihan hurjan vaikeaa, kun vaatimattomuutta ei viitsinyt lisätä vahvuudeksi. Turhautuneen hiusten haromisen jälkeen tiesin kyllä taitoni ja kirjoitin ne ylös, mutta miksi sen piti tuntua niin nolostuttavalta ylpeilyltä? Nyt haastankin kaikki miettimään rohkeasti omat taitonsa! Minun erityistaitoni ovat puhuminen, kirjoittaminen ja ihmisten kanssa toimiminen. Tietysti taitoja pitää jatkuvasti oppia lisää ja kehittää. Tyytyväisyys tappaa kehittymisen, mutta kyllä itseään saa joskus taputtaa olalle. Missä sinä olet paras?

Kuva: Outi Lindroos

Jäittekö miettimään sitä Hyvinkään parasta verhoilijaa? Tsekatkaa Verhoomo Naakka. Tämä ei ole mainos, tämä on ystävyyttä ja hyvien taitojen esiintuomista.

Aiempaan listaan lisäisin vielä ystävän, joka ottaa pysäyttävän kauniita kuvia. Jutun kuvituksena siis Outin ottamia kuvia. Kiitos kauneudesta!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s