Kummitusjuttuja

”Kyllä” on ihmeellinen sana. Sen takia saattaa joutua mitä vaivaannuttavimpiin tilanteisiin. Keskusteluihin, jotka eivät ikinä ota tulta alleen ja nouse seuraavalle tasolle. Hommiin, jotka jo alkuunsa kerryttävät painavan kivikasan harteille ja sydämeen. Toisaalta sen avulla saattaa kohdata upeita ihmisiä, päästä häkellyttäviin paikkoihin ja tehdä jotain sellaista, että nukahtaa leveä hymy kasvoilla. En tiedä pitäisikö sanaa käyttää harkiten vai miten voisi varmistaa, että vastaan tulisi ensisijaisesti vain hyviä juttuja. Koska en tiedä, käytän sanaa kursailematta ja vastaan parhaani mukaan seurauksista.

Viimeisimpänä myöntyminen vei minut hylätyn Marian sairaalan keittiöön muonittamaan After Dark Helsingin tekijöitä ja oli kuulkaa hauskin viikko aikoihin. Ruokaa sai tehdä ihan tosissaan, mutta produktiota varten koottu ryhmämme oli niin hyvä, että kaikki tuntui mukavan kepeältä. Ehkä nyt vihdoin tässä karma maksoi jotain takaisin, kun muuten ei ole oikein merkkejä näkynyt.

12940123_1683703418513562_2065489124_n

Ei tullut kuuloonkaan, että olisin itse osallistunut kierrokselle, koska pelätessäni olen aivan naurettavan hysteerinen. Te, jotka olette katsoneet kanssani kauhuelokuvaa tai käyneet kummitusjunassa, tiedätte hyvin mitä tarkoitan. Harjoitusviikonloppuna eräs näyttelijä pyysi meitä ”emäntiä” koeyleisöksi. Keskustelu meni näin:

– Mites, lähdettekö kierrokselle?
– Öö, ei.

Lyhyestä virsi kaunis.

After Dark Helsinki (Hysteria) oli onnistunut ja valtavan mielenkiintoinen tapahtuma – toivon todella, että jatkoa on luvassa. Järjestäjille tiedoksi, että haluan silloinkin olla mukana. Kyllä, kyllä, kyllä!

Hyvinkäällä (tai oikeastaan lähistöllä) sopiva paikka tällaiselle olisi ehdottomasti Kiljavan sairaala. Kävin vuosia sitten tapaamassa erästä tärkeää metsän keskellä sijaitsevassa sairaalassa, kun valtavassa rakennuksessa oli käytössä vain yksi osasto. Se. Oli. Kuumottavaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s