Riihimäki 1 – Hyvinkää 0

Kun matkustaa Hyvinkäältä kymmenisen minuuttia pohjoiseen, päätyy Riihimäelle. En ota kantaa kaupungin viihtyisyyteen – sen verran rankasti kuin Hyvinkäätäkin usein parjataan, niin eipä taida olla varaa arvostella. Lauantai-iltana kaupunki oli kuitenkin paras mahdollinen paikka viettää syntymäpäivää. Suosikkipariskuntani (ihmisiä sen enempää arvottamatta) vei minut syömään, jonka jälkeen menimme Kerhotalolle katsomaan Death Hawksia. Vihdoin! Olen janonnut tuota livekokemusta jo kuukausia ja vihdoin sain aikaiseksi. Kyllä kannatti!

IMG_4324

Riihimäki ei ehkä noin muuten ole (hyvinkääläisen silmiin) erityisen satumainen paikka, mutta jostain syystä siellä kasvaa keijukaismaisia nuoria miehiä, jotka soittavat taivaallista musiikkia. Tässä on nyt vähän vaikea käydä nokittelemaan XL5:lla tai Diandralla, joten heilutan valkoista lippua ja myönnän, että Riihimäki voitti tämän erän.

IMG_4320

IMG_4328

IMG_4323

IMG_4335

IMG_4337

Olen kuullut, että vuosia sitten kaupunkien välejä selviteltiin joukkotappeluissa. Pakattiin pesäpallomailat reppuihin ja lähdettiin naapurikaupunkiin. Kuinkahan perinne päättyi vai päättyikö ollenkaan? Ehkä se on vain muuttanut muotoaan esimerkiksi nettihuuteluksi. Jos jatkossa on tarpeen setviä välejä, voisiko sen hoitaa jollain bändi-battlella? Voitto ei ehkä tippuisi Hyvinkäälle, mutta tulisi ainakin hyvät kemut.

Synttärien jälkeisenä päivänä minut kuljetettiin Kellokoskelle (heh heh), ihanaan Kinuskillaan. Iltapäivään kuului hyvää ruokaa, neljää erilaista synttärikakkua, kiireetöntä jutustelua ja niin paljon naurua, että pitkän iän pitäisi olla taattu. Kiitos ystävät, olette parhaita ja rakkaita!

IMG_4365

Seuraavan kerran näen Death Hawksin Tallinnassa. Sitä odotellessa saattaa levy pyörähtää soittimessa kerran jos toisenkin. Kiitos, olitte ihania ja teitte syntymäpäivästäni täydellisen!

Psst. Kaikki keikkakuvat ovat itse ottamiani. Jos kaipaa parempaa laatua, niin minulle voi antaa myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi uuden puhelimen. Kuvaustaitoja sekään ei tosin lisää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s