Musiikkihaaste

Facebookissa kaverini merkitsi minut musiikkihaasteeseen. Säännöistä tai tarkoituksesta ei ole tarkkaa käsitystä, mutta seitsemän kappaletta pitäisi valita. Kiitos! Voisin helposti suunnitella vaikkapa 365 (täydellisen) kappaleen soittolistan, mutta mennään nyt sen yhden säännön mukaan, joka tiedossani on.

Täytyy ensin tehdä vähän johdantoa siihen, kuinka intohimoisesti oikeastaan suhtaudunkaan musiikkiin. Jos pitäisi valita, menettäisin ennemmin näköni kuin kuuloni ja uskon kaiken muun ohella siihen, että musiikki tulee vielä joskus pelastamaan minut joltain ikävältä ja pahalta. Olen musiikkimakuni kanssa ystäväporukkamme rasittavin tapaus ja voisin puhua musiikista vielä silloinkin, kun ketään muuta ei enää kiinnosta. Tämä ei yleensä vie kovin kauaa. Periaatteessa kai blogiini olisi löytynyt paljon enemmän aineistoa musiikista kuin Hyvinkäästä, mutta en halua tehdä intohimosta pakkoa. Tajuatte varmasti mitä tarkoitan.

En ole erityisen musikaalinen ihminen, mutta kuuntelen tarkasti senkin edestä. Minulla on kyllä akustinen kitara ja olen käynyt kitaratunneilla – kiinnostus vain lopahti siihen, kun vasemman käden kynnet olisi aina pitänyt olla lyhyinä. Tiedän, olen näissä asioissa naurettavan turhamainen. Osaan myös soittaa auttavasti koskettimia, mutta siihen se sitten jääkin. Olen autuaan onnellinen, kun voin kuunnella ja katsella muiden soittamista. Ja sanat! Niillä on ihan valtavasti merkitystä ja kykenen linkittämään lähes kaiken vähintäänkin ohuesti omaan elämääni.

Sitten itse asiaan!

1/7

Kun muut nuoruudessani kuuntelivat Take Thatia ja Spice Girlsiä, minä olin rakastunut Hassisen Koneeseen, Sielun Veljiin ja ylipäänsä Ismo Alankoon. Imin sanoituksia itseeni kuin nyt teini vain voi, vaikka moni teksti onkin auennut vasta myöhemmin.

Ismo Alangosta saa hyvän aasinsillan Saimaa-ilmiöön – voisin katsoa sen uudestaan ja uudestaan. Saimaa on minulle kesämökin takia yksi tärkeimmistä sielunmaisemista, eikä se ole ikinä ruma. Ei ikinä. Kaunein hetki koko rainassa on Safkan ja Juicen akustinen Luonas kai olla saan. Ehkä jopa kauniimpi suomalainen rakkauslaulu kuin vaikkapa Sielun Veljien Rakkaudesta. Ja tuo tunnelma – puoliksi juodut viinipullot, akkareiden sointi laivan hytissä, ystävät yhdessä. Voisipa joskus edes vähän matkustaa ajassa taaksepäin.

2/7

Suurin luuranko levyhyllyssäni on Suomi-rap (tai mikä oikea kirjoitusasu onkaan). Kaikki taisi alkaa Tulenkantajista. Olin totaalisen liekeissä koko hommasta ja samaan aikaan hävetti niin, että poskia kuumotti. Pakko kuitenkin todeta, että levyt toimivat edelleen, ja hyvänen aika ne keikat! Ne olivat kuin jonkinlaisia herätysjuhlia, onneksi sain olla mukana! Nykyään parasta tuolla saralla ovat mm. Ruger Hauer ja DJ Kridlokk. Olen aina hullaantunut hyviin sampleihin ja ihailen nokkelia riimejä. Jouluna itse asiassa pelasimme kummilasten kanssa Rähinä-Aliasta, joka perustui pelkästään riimittelylle. Se. Oli. Vaikeaa. Eli hatunnosto sille, joka keksi esimerkiksi riimin: ”Eihän kukaan tänne jää / Jeesus, Kekkonen, Matti Pellonpää”.

En halua nyt kuitenkaan tuhlata yhtä kappaletta räppihommiin, joten sujautan tähän väliin 22-Pistepirkkoa. X-(Wo)men. En ole vielä löytänyt osuvampaa kuvausta erosta, enkä tiedä tulenko koskaan löytämäänkään, sen verran täydellinen tämä on (Led Zeppelinin Babe I’m Gonna Leave You painii omassa sarjassaan). Alkusyksystä Pistepirkkojen jäähyväiskeikalla tuli hetki, kun Espe siirtyi rumpujensa takaa laulamaan, ja ennen kuin huomasinkaan, poskillani valui kyyneleitä. Että sillä tavalla kaunis kappale.

X-men and women,
X-women and men,
No super powers,
Just trying to make their days,
In the way their days made them.

The ghosts in new homes,
Bite like x-rays,
Echo x-days,
Breaking the new circles,
Making new rings so heavy to wear.

Teach the old dog a new trick,
Try to keep your good old friends,
Accept that they may never call again.

3/7

The Pixies. Ihana Pixies. Olen onnellinen, että tämä(kin) jämähti jostain teinivuosilta elämääni. Black Francis on aavistuksen vastenmielinen ja huutaakin vielä niin, että päätä alkaa kiristää, mutta silti olen rakastunut. Kappaleen valinta on tässä tapauksessa haastavaa, kun suosikkeja on niin monia, mutta otetaan nyt Holiday song. Herkkupala, josta kaikki lähti.

4/7

Pearl Jam on rouhea jäänne jostain nuoren aikuisen elämänvaiheesta. Ei paras ystävä, mutta hyvä tuttu. Kappaleella on sitten sitäkin enemmän merkitystä. Tiedättekö, kun elämässä on joku joskus vähän tai paljon vinksallaan? Mutta sitten tulee parempia aikoja ja voi jättää kaiken kurjuuden taakseen, vilkaista vain taustapeiliin ja huokaista helpotuksesta.

5/7

Lista ei ole mistään kotoisin, jos mukana ei ole Joy Divisionia. Kappaleista olisi voinut valita lähes minkä tahansa, mutta otetaan nyt sieltä oikein riuduttavimmasta päästä. Aina silloin tällöin tällaisellekin äänimaailmalle on tarvetta.

6/7

Jos minun pitäisi tehdä jonkinlainen videokollaasi elämästäni, sen taustamusiikkina soisi The Soundtrack Of Our Livesin Sister Surround. Ei kai tässä sen kummempaa johdantoa tarvita.

(No on pakko mainita, että entinen työystävä vaihtoi tietokoneen taustaksi kuvan Ebbot Lundbergista, kun tarvitsi hieman zeniä hommiinsa. Ei ole kuulkaa sellaista ongelmaa, mitä ison, kaftaaniin pukeutuneen miehen tuijottaminen ei ratkaisisi.)

7/7

Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät kyllä musiikkimakuni ykkösen: The White Stripesin. Bändin hajottua olen ottanut avosylin vastaan kaiken muunkin Jack Whiten tuotannon. The Dead Weather tuottaa kylmiä väreitä ja The Racounteursiin jopa liittyy se tuleva tatuointi (naiivisti uskon edelleen, että kykenen sen ottamaan, heh heh). Kappaleeksi olisin voinut valita minkä tahansa, mutta pakko laittaa Roskilden live Seven Nation Armysta. Voittekohan kuvitella, miltä tuntui olla tuolla paikan päällä? En osaa sanoin kuvailla, mielettömältä ja euforiselta nyt ainakin.

Huomasin, että voisin tehdä tällaisen haasteen tosiaan viikoittain. Sen verran merkittäviä artisteja, bändejä ja kappaleita jäi tästä puuttumaan. Onneksi on musiikkia eikä se ikinä lopu. Ja mistä valtavasta astiasta sitä voikaan ammentaa!

Ja mitä tulee oman musiikkimaun esittelyyn, niin mahdotontahan se on. Kaikkeen liittyy muistoja, tuoksuja, henkilöitä ja ties mitä. En saa toista ihmistä ikinä käsittämään, millainen valtava merkitys vaikkapa Black Sabbathin Planet Caravanilla minulle on. Emme ole kokeneet sitä samaan aikaan tai samalla tavalla, vaikka molemmat siitä pitäisivätkin.

Huh, kiitos jos jaksoit lukea tänne asti! Jos taas olisit voinut lukea vielä lisääkin, mennään kahville. Tästä aiheesta minä nimittäin jaksan kyllä puhua (ja puhua, ja puhua).

Mainokset

2 thoughts on “Musiikkihaaste

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s