Kiusaajien ja sankareiden kaupunki

Tehdäänpä nyt niin, että painatte ensin musiikin soimaan ja ryhdytte vasta sitten lukemaan. Mielestäni oheinen kappale nimittäin sopii äänimaailmaltaan ja rytmiltään täydellisesti asiani taustamusiikiksi. Sitten mennään!

Olen viettänyt tänään ihan kokonaista vapaapäivää ja kaikki tämä ylimääräinen aika sai minut lähtemään kaupoille, kuten Hyvinkäällä on tapana sanoa (tai ainakin minulla on). Kävelin Robert’s Coffeen ohi ja mieleeni muistui uutinen yli vuoden takaa. Kahvilan myyjä oli esimerkillisesti puuttunut kiusaamiseen.

Piti ihan googlata kyseinen uutinen. Lyhykäisyydessään kysymys oli siitä, että lievästi kehitysvammainen henkilö oli ollut kahvilan kassajonossa ja jostain (täysin käsittämättömästä) syystä samassa jonossa ollut rouva oli alkanut solvaamaan tätä henkilöä. Rouva oli muun muassa sanonut: ”Tuollaisten ei kuuluisi elää”. TUOLLAISTEN EI KUULUISI ELÄÄ. Kappas, kahvilan jonossahan seisoo itse jumala, tuokaa palmunlehviä ja kalleimpia mahdollisia virvokkeita. Vai kenellä muulla oikein on oikeus sanoa jotain noin käsittämättömän kammottavaa ja julmaa?

Olen varmasti keskivertoa enemmän tekemisissä kehitysvammaisten kanssa. Minulla on keharikaveri ja teen myös sivutöitä kehitysvammaisten parissa. Olen siis itsekin törmännyt kaikenlaisiin reaktioihin, niin hyvässä kuin huonossa. Kerran olin erään kehitysvammaisen kanssa raitiovaunussa, kun toinen matkustaja sanoi häntä idiootiksi, typeräksi, vajaaksi ja ties miksi. Vain siksi, ettei hän heti tajunnut siirtyä sivuun oven edestä. Tiedättekö, hävettää, en osannut puuttua tilanteeseen, olin niin äimistynyt. Myöhemmin keksin vaikka mitä napakkaa sanottavaa, mutta sillä hetkellä toljotin haukkujaa suu auki. Harmikseni sieltä suusta ei tullut yhtäkään sanaa. Kerran taas matkustin junassa viiden-kuuden kehitysvammaisen kanssa ja samassa aulassa oli pariskunta, joka naureskeli porukallemme. Eikä ikävä kyllä hyväntahtoisesti. Sillä kertaa en puuttunut asiaan tarkoituksella, koska miksi koko ryhmä olisi pitänyt nolata kahden hihittelijän takia. Täytyy valita taistelunsa oikein.

Mietinpä tässä vain, kumpi meistä menee paremmalla mielellä nukkumaan, kumpi voi aidosti hymyillä peilikuvalleen ja todeta, että hei, sähän olet ihan hyvä tyyppi. Minä vai kahvilajonon nainen, joka kertoi tuntemattomalle ihmiselle tämän olevan arvoton? Suosittelen käyttämään ilkeilyyn menevän ajan vaikkapa juuri kehitysvammaisten seurassa. Luulenpa, että elämässä olisi hieman tavallista enemmän iloa ja sydämessä jääkiteiden sijaan lämmintä hehkua.

Minä yritän viimeiseen asti ymmärtää ihan jokaista ihmistä, niitäkin jotka vihaavat ja haukkuvat, mutta ymmärryksen voima heikkenee jokaisen tyhjänpäiväisen mollaamisen myötä. Onko näillä muiden arvostelijoilla jotenkin tylsä elämä? Onko heillä aikaa vaikka muille jakaa? Mikä ihme siinä on, että muiden asioihin voi puuttua ja toisia arvostella? Annan vinkin: Chillatkaa, ottakaa vaikka lasi viiniä ja miettikää sitä, että teidän kuuluu elää. Kuinka upea asia se onkaan! Kannattaisi iloita eikä irvistellä.

Ja sitten on vielä se, kun joku oikeasti tarvitsisi apua ja puuttumista, niin silloin katsotaan tiukasti muualle. Helvetti sentään.

Pisteet sinulle Robert’s Coffeen myyjä, vaikkakin kuukausia, kuukausia myöhässä. Arvostan!

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s