Onnellisuus, onko se jotain syötävää?

Olen miettinyt tämän syksyn aikana loputtomasti onnellisuutta. Millä perustein sitä jaetaan? Mistä se koostuu? Kuinka sen tunnistaa? Miten siitä pidetään kiinni? Perusjuttuja.

Ajatusten lumivyöry taisi lähteä siitä, kun näin kadulla turhautuneen näköisen pariskunnan. He pitivät kyllä käsistä kiinni, mutta vaikuttivat molemmat siltä kuin olisivat olleet paljon mieluummin jossain ihan muualla. Ajattelin, että ehkä joskus voisi vain pysähtyä ja miettiä ihan rauhassa, miltä jokin asia tuntuu. Tiedän, että tässä hektisessä maailmassa se on joskus äärettömän vaikeaa, mutta jos vain pakottaisi itsensä siihen.

Teimme joskus psykologian tunnilla harjoituksen, jossa piti kirjoittaa kaksikymmentä itselleen tärkeää asiaa. Ensin piti poistaa viisi asiaa kokonaan ja sitten laittaa loput tärkeysjärjestykseen. Muistan edelleen, että jätin tärkeimmäksi onnellisuuden. Se ohitti jopa terveyden, koska järkeilin, ettei sairauksille voi mitään, mutta silloinkin kaikki on hyvin, jos on vain onnellinen. Logiikassa on mielestäni edelleen jonkinlaista järkeä.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, onko oikein olla onnellinen, kun niin monet ihmiset eivät ole. Sain eräänä päivänä tekstiviestin:

Moikka! En tiedä onko tää hyvä lainaus, mutta aattelin heti sua, kun J. Karjalainen pohti aamu-tv:ssä että saako näinä aikoina olla onnellinen ja sanoi tulleensa siihen lopputulokseen, että ”ole onnellinen jos olet onnellinen, se ei oo itsestään selvää ollenkaan”.

Tähän luvalliseen tekstiviestin lainaukseen lopettelen jäävuoren huipun onnellisuuden pohdinnoistani (päässäni ne varmasti jatkuvat ja jatkuvat). Muistattehan siis muutkin:

  1. Jos teillä on joku, jota pitää kädestä – hymyilkää. Jos huomaatte, ettette ole hymyilleet enää aikoihin, tehkää jotain tai päästäkää irti.
  2. Pysähtykää välillä miettimään. Liikkeessä on hyvä olla, mutta silloin saattaa jäädä jotain olennaista huomaamatta.
  3. Olkaa onnellisia, jos olette. Se ei ole itsestään selvää ollenkaan.

Hyvinkään juttuihin lupaan palata taas myöhemmin, kun olen kokenut jotain muutakin kuin kodin ja juna-aseman. Puss!

(Taustamusiikiksi kannattaa valita Maritta Kuulan ”Kello on kuus”. Se kiteyttää aika hyvin myös oman onnen etsimiseni.)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s