Henkilökohtainen Hyvinkää

Nyt kun olen kirjoittanut jo useita tekstejä 41 minuuttia -nimen alle voi todeta, että tulipa tästä blogista erilainen kuin alunperin ajattelin. Alkuun suunnittelin, että blogi voi olla julkinen, koska kerron vain Hyvinkäästä. Sanoja sanojen perään. Itsestäni en kerro mitään, korkeintaan sen, että tuolla kävin kaupassa ja tuolla lenkillä. Sitten tajusin, että kaikkeen liittyy tunteita ja niitä on vain välitettävä sanoissa. Muuten kirjoittaminen on turhaa. Tee se tunteella tai älä tee ollenkaan. Eikö?

Olen myös sitä mieltä, että blogin tarkoitus on muuttuneesta maailmasta huolimatta olla nettipäiväkirja. Tämä on paitsi hyvää ylläpitoa kirjoitustaidolle, myös oiva tapa taltioida muistoja, jotka muuten sotkeentuisivat kymmeniin muihin arkipäiviin.

Vertaisin tässä yhteydessä kirjoittamista stand up -komiikkaan. Esitys ei ole hyvä tai hauska, jos esiintyjä ei kerro itsestään tai ajatuksistaan mitään. Toki tietysti on ihmisiä, jotka syttyvät puujalkavitseistä, mutta ehkä se ei pidemmän päälle toimi. Jatketaan siis hyväksi havaitulla linjalla täälläkin, mutta ei mennä liian henkilökohtaisuuksiin.

IMG_2192

Tämä viikonloppu muistetaan mm. ensilumesta. En ole sen ystävä, mutta mustan syksyn jälkeen valo kelpaa kyllä.

Minulla on Hyvinkäältä niin paljon muistoja ja tarinoita. Minulle mikään paikka ei ole vain kadunkulma, puisto tai rakennus, ne kaikki pitäisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Tuolla kuoppaisella tiellä vanhan kenkätehtaan takana jännitin kevytmoottoripyörän kyydissä. Tuolle haudalle jätin kontaktimuovilla päällystetyn itse piirretyn kuvan Aku Ankasta. Tuolla käytiin festariretken päätteeksi uimassa, kun mankassa soi c-kasetilta Jimi Hendrix. Noilla portailla istuttiin, juotiin yhdet oluet, katsottiin kun aurinko painui rakennusten taa ja sinä iltana elämä vähän muuttui. Tuolla pihalla seisoin väkijoukossa pitsiset korot uponneena mutaan, kun synttärisankari lähetti led-valoin valaistun ilmapallon avaruuteen. Tuossa kadunkulmassa tajusin, että elämä on tässä ja nyt.

Tätä kirjoittaessani katselen toisella silmällä kirpparilta löytämääni Dead Kennedys -dvd:tä. Sain aika pian kiinni siitä, kuinka nopeasti Jello Biafralta lähtee paita päältä. Nopeasti. Livetaltiointien vilkuilu saa myös haaveilemaan stagedivingista. Voisikohan edes kerran elämässä hypätä ihmisjoukkoon ja kädet kannattelisivat johonkin? Noh, kaikkiallahan tuo on kiellettyä, mutta jos olisin ihan nopea, niin onnistuisinko?

Kerrottakoon tähän loppuun, että Hyvinkään ykkösuutinen viikonlopun alla oli kauppakeskukseen avattavat uudet portaat. Hain tänään kaupasta kokonaisen Boston-kakun (koska sunnuntai) ja totta tosiaan, uudet portaat tuntuivat jalkojen alla kerrassaan tukevilta. Käykäähän kokemassa! (En tiedä pitääkö tähän lisätä viittaus sarkasmiin, päättäkää itse.)

Peace out ystävät!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s